Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 8. elokuuta 2015

On rukouksen aika Suomen puolesta Presidentin tyyliin...




Suomi Finland on täydessä sodassa syntiä ja sielunvihollista vastaan, joka niin monin agendoin riehuu maassamme, kuin talvisodassa konsanaan... On pride ylpeyttä, kuuepäjumala allahia, rakenteellista korruptiota, plutonium taloutta, ahneutta, okkultismia, loosheja ja liberaali humanistisuutta, kiusaamista monella sektorilla (yli 150.000 Suomalaista joka arkipäivä kärsii), jossa Suomi on euroopan 1 maa ja n. 300 menehtyy vuosittain jo itsemurhaankin... jne. monet maamme vääryydet ja suvaitsemalla suvaitut kaikki syntimme... Aidot arvomme ovat nyt parhaillaan tuhotumassa siis monien syntien kautta, joista mm. Presidentti Kyösti Kalliokin varoitti puheessaan 1939.


Talvisota alkoi 30.11.1939.

Nyt tilanne 2015 --> (ja eteenpäin) on yhtä paha, jos sen vain kykenee näkemään etukäteen...
Presidentti Kyösti Kallion kehoitus Suomen Armeijalle (Jouluna 1939).
Kehoitan kaikkia, jotka tänä vakavana aikana palvelevat Isänmaata, lukemaan Raamattua. Esi-isämme ovat vuosisatojen kuluessa, sekä ahdingoissa ja vainoissa että rauhan päivinä ammentaneet siitä elämää, voimaa ja lohtua. Nykyhetkenä kansamme tarvitsee Jumalan Sanan uudestiluovaa voimaa. Omaksukaamme nöyrällä sydämen uskolla sen siunaukset.
"Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä" (Sananlaskut 14:34).
Rukous Suomen puolesta
Taivaallinen Isämme, katso armossasi kansamme puoleen. Sinä olet luonut sen ja rakastat sitä. Sinä näet, että se on mitä suurimmassa vaarassa. Siksi rukoilemme Sinua: Herra, auta meitä hädässämme äläkä anna meidän hukkua. Lahjoita kääntymys synnin ja laittomuuden teiltä, jotka johtavat kansamme tuhoon. Herra, armahda meitä.
Herra Jeesus Kristus, ilman sinua olemme voimattomia hävittäviä voimia vastaan, jotka tulvivat kan-samme yli ja myrkyttävät sen. Siksi me kerskaamme Sinun voitostasi pahuuden henkivaltoja vastaan, joiden vaikutukset ovat joka päivä sanoin ja kuvin julkisuudessa nähtävissä. Herra, sinä olet Golgatan ristillä voittanut pimeyden vallat. Niiden täytyy väistyä myös tänään, koska ylistämme Sinun nimeäsi niiden ylitse. Tähän me uskomme, sillä Sinä voit myös meidän aikanamme varjella ihmiset saatanalli-selta eksytykseltä. Herra, armahda meitä.
Auta meitä Pyhän Henkesi kautta ryhtymään omassa elämässämme taisteluun syntiä vastaan ja olemaan kestäviä loppuun asti. Tee meidät kansamme keskellä merkiksi Sinun vapahtavasta armostasi. Täytä meidät niin Sinun rakkaudellasi, että me tulemme kuuliaisiksi Sinun käskyillesi. Rakkautesi olkoon meissä se voima, joka voittaa pimeyden vallat kansassamme.
Herra Jeesus Kristus, kaiken voimme Sinun kauttasi, siihen me uskomme. Armahda meitä. Amen.

2 kommenttia:

  1. Aktiivisen islamin hyytävä 5-vuotissuunnitelma... (2020) Mayday, mayday! Suomen esivallan ja viranomaisten pitää estää jokaisen islamin uskoa (passiivisen ja aktiivisen) tunnustavan maahan tulemisen ja käännyttää heidät rajaltamme, sekä suorittaa välittömän maastakarkoituksen kuuepäjumalan palvonnasta kiinni jäädessään. Ja maassa olevat useat kymmenettuhannat irtisanoutua (ei hudnalla, eikä taqiahialla!!!) allah kuuepäjumalan palvonnasta tai sitten karkoitettava. Monikulttuurisuus ok, mutta islam ei todellakaan ole, koska se on kafiireille/vääräuskoisille (meille Suomalaisillekin) kuolemaksi tai kovalle verolle 2 luokan kansalaiseksi joutumista heti, kun se vain on mahdollista heidän toteuttaa. Se on islamin aito päämäärä ja tuhota kaikki muut uskonnot.
    http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194993351420/artikkeli/hyytava+kartta+julki+isisin+5-vuotissuunnitelmaan+kuuluu+myos+osa+eurooppaa.html
    Suomen päättäjät, älkää antako tappaa kansaamme sisältäpäin ovelallal (taqiahia, kitman, hudna) islamilla. Tämä on viimeisiä hätähuutoja Suomi Finlandian KANSAN puolesta! Heittäkää jo ne liberaali kaiken suvaitsevat "lasinne" silmiltänne roskikseen... Toivoen: -Satakunnan Olli- Deus Protector Noster! http://ollihakala.blogspot.fi/2015/07/ollin-paiva-veisin-perheen-syomaan-mutta.html

    VastaaPoista
  2. http://ollihakala.blogspot.fi/2015/09/facebookista-suomessa-tilanne-on-paljon.html

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.