Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Suomi; "Öljyntuottaja maa", suurempi kuin Saudi-Arabia ! ! !

Maailman öljykeskus ITÄMERI! Arto Lauri
_______________________________
__________________

Moniko tietää, että esim. Viro tuottaa Itämerestä kolmisen miljoonaa barrelia korkealaatuista öljyä vuosittain? Niin tai moniko tietää, että esim. Ruotsin suur...ten järvien pohjat ovat pullollaan raakaöljyä valtavien metaanijääklatraattien ja palavan kiven eli öljykiven esiintymineen? Niin tai moniko tietää, että Suomen soista pursuaa aitoa maaöljyä? Ihan luonnostaan niin paljon, että kansa keräsi sitä vielä 30- luvun kansakoulujen kirjatietojen mukaan lamppuihinsa öljylappujen käyttöön. Niin tai moniko luki vuosi sitten miten Raahen sataman ruoppauksista paljastui miljardin arvoisia öljytaskuja.

Itse asiassa kaveri joka alkoi porata tuolta esiintymää esiintyi Iltalehdessä. Kunnes SUPO pidätti porarin. Yhä jännempää, moniko muistaa miten Kotipostissa, Hymyssä oli 1975 paikkeilla Nesteen julkaisema kuva 16kpl 200L suomalaisista porausöljytynnyreistä keskiaukeamassaan.Laatu FIN öljyllä kuulema huippua, Norjan luokkaa. Perin outoa että esim. Puolan hallitus vähän ennen kun koko hallitus tapatettiin venäläisvoimin ilmoitti omaavansa 200v öljykaasuvarannot. Niin kuka enää edes yllättyi Itämerensä rannasta poratuista öljyliuske- esiintymistään. Sitten hallitus tapettiin venäjän lento- onnettomuudessa. Samalla myös Saksan, Ruotsin ja monen muun Itämerestä öljyjä hakemaan silloin alkaneen valtion kirjoitukset pelästytettiin hiirihiljaiseksi. Mitä ihmettä?

Itämeri on anaerobinen, eli hapeton 50m syvemmältä jatkuen alaspäin. Seisovien harppauskerrostensa ja suolavesiensä takia. Tämä tarkoittaa sitä, että sinne vuosittain vajoavat biomassat planktonit ja jokisedimentit tuottavat sinne otollisen paksun kerroksen BIO- orgaanista sedimentaatiota. Ei tarvita kuin sen muuttuminen metaanijääklatraateiksi. 3050m Paksut jääkausijäävuorien prässit jotka muokkaa sen maakaasuiksi ja ennen kaikkea myös öljyiksi alueen tektoniikkojen ruhjomiin syvänteisiin.

Mutta se miksi minun Salpausselästä kertovat tiedot on megapommi näkyy vaikka näissä kuvissani, kantsii katsoa muuten mielenkiintoista. GTK ilmoittaa omassa julkaisuissaan näin vastansanomattomasti miten Olkiluodon lävistävä Litoraaninen tektoniikkasauma on Olkiluodon kohdalta uskomattomasti maailman syvin maanpäällinen hautavajoama 30km leveä ja 1 000m syvä, tuhansien km pitkä. Skotlanti- Ruotsin suuret järvet, Olkiluoto- Laatokka - Keski-Siperian maailman suurin laakiotulivuori koko kautta aikain. Litoraanitektoninen oseaninen sulkusauma on suurempi muuten kuin Grand Canyon USA:ssa! No lue ja hämmästy:

http://kuvaton.com/k/Yvty.jpg
[img]http://kuvaton.com/k/Yvty.jpg[/img]

Öljyksi metaanikaasuklatraatti muuttuu JO +40C lämpötilassa. No vaikka t ä s s ä k i n kartassa puhutaan paljon rajummasta +90C lämpömäärästä. Joten toimii totta kai! Salaista faktaa toki sanoo SUPO:

http://kuvaton.com/k/Yvtm.jpg
[img]http://kuvaton.com/k/Yvtm.jpg[/img]

Tärkeää analyysia siitä materiaalista miten Itämeren massiiviset öljyjen ja kaasujen kentät muodostuvat:

http://kuvaton.com/k/YvtT.jpg
[img]http://kuvaton.com/k/YvtT.jpg[/img]

Valtavista 8 hehtaarinkin kokoisista TVO:n ydinlauhteitten lämmöistä ja tekotonikoista räjähtäneistä Itämeren metaanijäätaskujen räjähdyskraattereista löytyy vaikka tämä Turun sanomien taktisesti salattu tutkimusdata:

http://kuvaton.com/k/Yvtt.jpg
[img]http://kuvaton.com/k/Yvtt.jpg[/img]

Nyt tulee kaikkien näiden pommin päälle lisäselvitys siitä miksi juuri Salpausselän triplat laavatektonisaumat ovat maamme jos mahdollista eräs tarkimmin salattu fakta. Katsokaa näitä salaojamaisesti toimivia tektonisaumoja ja miettikää tovi:

http://kuvaton.com/k/YvtW.jpg
[img]http://kuvaton.com/k/YvtW.jpg[/img]
--

Yhteenvetoa ja öljyisesti.

Itämeressä on siis anaerobinen metaanikaasuklatraattiensa sinne injektoima 1,8km paksut huokoshietikot, savikerrokset, moreenihuokolinjansa. Olkiluodostakin tuttuja BIO perustaista kivettyneestä oseaanisen suolameren mätäliejusta ja laavatuhkasta muodostunut rakennuskivenä liian huokoiseksi tiedettyä "kiillegneissiä". Sinne puolestaan 100kpl alueella ollutta jääkausien paineinjektoimat megamassiiviset koko Itämeren pohjat täyttävät öljytaskualueensa. Muistamme miten Itämeri nousee vuosittain 10mm verran.

Tästä seuraa, että nesteet ja niihin sitoutuneet kaasut kohoavat ja alkavat virrata alaspäin. Katsokaa vaikka Golfvirtaa, joka kulkee, nyt tarkkana lännestä itään maapallon pyörinnän coriolisvoiman pakotuksen mukaisesti! Itämeri on Suomen rannoista tukossa mutta ei toki täysin. SALPAUSSELKÄ, Olkiluodon lävistävät Litoraanitektoniikkahalkeamat syvällä peruskalliossa toimivat kuin viemärien salaojat. Muistamme miten suunnattoman arka aihe on aina ollut maassamme puhua näitten saumojen kohdalta. Miksi ihmeessä näin? GTK:ssa mitatuista uskomattoman rajuista liikuntansa 16km pituuksista kilpikivien raappinnoissaan piilee 8 Richterin Suomea ravistaneitten 2 000kpl maanjäristyskertymiensä karmiva epävakautensa todistava data.

100 jääkautta on pumpanneet jäävuoripainonsa alla maaperää 850m alaspäin. Joka taas nousee glasiaalisissa sulamisjaksoissaan jojona ylös. Näin kaikki, korostan kaikki aktiiviset maamme tektonisaumat pysyvät vuosimiljoonista toisiin myös auki. Auki valtavien öljy ja kaasuesiintymien virrata.. Niin kuulitte tosiaan aivan oikein virrata Venäjän nykyisille öljykentilleen. Jos siis jos tämä jo 1940- luvulla saksalaisten löytämän ja tajuaman mekanismin viemäröintiputkistoihin Olkiluodossa, Salpausselän kolmoistulivuorijonojen tektonisaumoissa suoritettaisiin asiantuntevia porauksia. Muuttuisi maailman ydinvoimahirviö Suomi yhdessä hetkessä maailman merkittävämmäksi öljyn ja kaasun tuottajavaltioksi.

Verisesti IAEA toki haluaa estää kaiken tämän. Venäjä on sanonut, että jos Suomi alkaa porata omistamiaan suuria öljykertymiään alkaa globaali energiakiista. Koska koko maailman öljymarkkinat ja energiamarkkinat menisivät kerrasta uusiksi v a l t a v i s t a lisätuotoista. Niinpä niin. Itämeren rannalla Englanti, Norja, Venäjä, Puola, Viro. Jopa Saksa poraavat tästä Itämeren ulospäin valuttamista öljyistä kaikessa hiljaisuudessa. Kaasuvarannot ovat mittaamattomat jopa Olkioluodon ympäristöissä. Mutta ei poraa ainoastaan Suomi. Aivan uskomatonta kaikki tyyni. Koska jopa niinkin äsken kun 1996 USA teki Itämeren poikki koemittauksiaan Ruotsin valtion kanssa. Todeten lakonisesti Itämeren maailman merkittävämmäksi öljyntuottaja alueeksi! Suuremmaksi kuin Saudiarabia!


                 "Mikään ei ole enään sitä miltä näyttää, ja kaikki vaikuttaa kaikkeen..."


1 kommentti:

  1. Öljyäkin olisi ym. ummet ja lammet, mutta pitää saada pommeihin plutonium-239:ä?!

    Arto Lauri Taustasäteilymme on kohotettu 0,6mSv tasostaan nyt 10- kertaisuuksiin. Samalla säteilysyöpien todennäköisyys on loogisesti yli 10- kertaistuunut. Nyt syöpään on kuolemassa/ sairastumassa 34 000hengen arvio maasamme/v JO. Luku alkaa leikata... yli syntyvyden... Ollaan siis ihmiskuntana kylmästi kuolemassa s u k u p u u t t o o n! TVO on nostanut Selkämeren bioaktiivisen säteilykertymien tritiumtason 360- kertaiseksi. Sillä seurauksella, että k o k o Selkämeri on steriili. Jokainen sen kalakanta on punaisella. Alueen TVO:n lauhdevesistä on mittailtu mm. 20 000km2 kokoisia lauhdekummutuksensa rehevöittämiä sinilevälautoja. Jo 1955 Albert Einstein sanoikin, että on päivän selvää, että reaktoreista tauotta vuotavat i k u i s e t säteilyenergian kerrytykset luontoomme, biodiversiteettiin, ruoka- ja juomahuoltoomme tulevat tappamaan ydinsähkön käyttäjät 100% v a r m a s t i ! Yhtä kaikki ydinvoimahan EI tuota energiaa vaan on 5- 12 kertainen energialoinen!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.