Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 16. helmikuuta 2016

Porin kaupungin valtuuston kokous 15.2.2016







Porin kaupungin johtajat ja hallitus ei antanut
valtuuston käsitellä Porin Muutoksen aloitetta.

Haluan nimiä, "mustaa valkoisella" ketkä esti
tämän aloitteen käsittelyn valtuustossa!?

Ja haluan myös samoin nimiä vastuunkantajista,
jos Porissakin alkaa lisääntyvästi pahaa tapahtua
"turvapaikan hakijoiden" toimesta Porilaisia kohtaan,
kuten muualla maassamme, Ruotsissa, Norjassa ja 
Euroopassa jo on tapahtunut.

N. 80% kansastamme Porissa ja Suomessa (Rajat kiinni jne.) haluaa samaa!!!

Rakenteelliselle poliittiselle- ja okkultistiselle korruptiolle ja
mädännäisyydelle on Porissa ja Suomessa saatava loppu, ennenkuin
liberaali humanismi, riitit ja valat etc. mm. odd fellows, free pride
masonistit, rebekat etc. tuhoavat Porin ja Suomen.




Kohta 22 listalta, noin minuutissa kaikki ohi 2015 aloitteista. Aki Nummelinin ponsi on myös videossa: https://www.youtube.com/watch?v=byHsGDgV1dc





 


Minulla oli omat kaffeet mukana, en tohtinut tällä kertaa "kaffittelemaan" 1 pyynnöstä huolimatta, Porin kaupungin piikkiin, kuin eräät kyllä kerkesivät/kehtasivat kastamisten kera ja pitkään... Tai jutustelemaan pitkiä aikoja valtuustosalin ulkopuolella, valtuusto kokouksen aikana... On se vaan niin helppoa rahaa joillekin!

(Kokouspalkkiot etc. ylisuuret tulot, kun "normikansa" 40% kärsii jo puutetta kaikenlaista, varsinkin Porissa, jo 20-30 vuotta maassamme luotuna, monin agendoin; uusköyhällistönä! Rohkenen epäillä myös, että läppäreissä, tableteissa ja kännyköissä oli osalla muutakin tärkeää luettavaa/tekemistä, kuin valtuuston käsittelylista...)






Todiste jälkipolville, käyty ja yritetty on demokratian perään
"huutaa" ja toimia, pääosin turhaan! Kaikki on pääosin ylösalaisin ja
vääristeltyä, Porissakin! Ex-virsi 440 (1986) kertoo Poristakin kaiken, googlaa...
-Satakunnan Olli- "Was here" 15.2.2016 ;)

Ehkä on vähän liiaksikin kuvia, mutta parempi niin kuin liian 
vähän. Mutta "pointti" selviää kyllä seuraavista linkeistä varmasti
kaikille. 2015 aloitteita ei käsitelty valtuustossa ja se oli
käsittämätöntä! Demokratia on Porissa "kuallu"!

Eikä ihme kun Porin kaupungin esivallassa häärää
mm. odd fellows, free masonit (järkyttäviä organisaatioita), liberaali
 mädännäisyys jne. Valokuvissakin heitä näkyy... Porin kansan tahdosta viis!



Terveisin: -Satakunnan Olli-

Deus Protector Noster

Ps. Kaupungilta tuli kuittaus siis 8.10.2015 ja lupaus asian käsittelystä, jota ei sitten ollutkaan 15.2.2016!??









Ps2.  
Nämä Suomen erilaiset sudet n. 20% / 1,1 miljoonaa, "kusettavat" lähes kaikessa (esivaltaan sokeasti luottavaa lammas kansaa) 80% / 4,4 miljoonaa Suomen kansalaista... Suomi on ajat sitten ollut ex-oikeusvaltio, rippeitä jäljellä enään aidosta totuudesta, moraalista ja oikeudenmukaisuudesta. Saatana (okkultismi globaalein agendoin) on liberaalit lonkeronsa ujuttanut 20-30 vuodessa kaikkialle maassamme!


Itse asiassa, esivaltamme on pääosin rakenteellisesti korruptoitunutta, ei tälläistä maanpetosta olisi voinut tapahtua esim. 40 vuotta sitten ja niin monella sektorilla! (Joka paikassa liberaali humanismi / okkultismi "jyrää"...!?)

Wake UP Suomen Kansa! Rajat Kiinni!

1 http://ollihakala.blogspot.fi/2015/11/suomen-tuho-noin-vuodessa-ordo-chaos.html
2 http://ollihakala.blogspot.fi/2016/02/porin-kaupungin-valtuuston-kokous.html
3 http://ollihakala.blogspot.fi/2016/01/suomen-kansa-paaosin-syyllistetaan.html
4 https://www.facebook.com/olli.hakala.7
5 https://www.facebook.com/Olli-Hakala-Satakunnan-Olli-kunnallisvaalit-2017-169238789756946/?fref=ts
6 https://www.facebook.com/Jeshua-Kristus-Nasaretilainen-214804151871116/?fref=ts
7 https://www.facebook.com/Porin-Jeshuan-Kristuksen-Nasaretilaisen-morsiusseurakuntalaiset-305221759657647/?fref=ts
8 https://www.facebook.com/groups/224174243936/?fref=ts
9 https://www.youtube.com/user/HakalaOlli/videos
10 http://ollihakala.blogspot.fi/2016/01/avoin-rikosilmoitus-poliisille-221-yon.html
11 http://ollihakala.blogspot.fi/2016/01/muslimeille-suomessa-ja-koko-maapallon.html
12 http://ollihakala.blogspot.fi/2015/11/suomen-pelastaa-enaa-aito-totuus.html
13 http://ollihakala.blogspot.com/2015/08/on-rukouksen-aika-suomen-puolesta.html
14 http://ollihakala.blogspot.fi/2015/08/ordo-chaos-globaalisesti-mm-islam-ja.html
15 http://ollihakala.blogspot.fi/2015/08/nyt-se-alkoi-george-orwell-ordo-chaos.html
16 http://ollihakala.blogspot.fi/2015/09/turvapaikka-mtv3-9915-aitoa.html
17 http://ollihakala.blogspot.fi/2015/10/oikeusmurha-porissa.html
18 http://ollihakala.blogspot.fi/2015/10/saatanan-viimeiset-petokset-suomessakin_3.html
19 http://ollihakala.blogspot.fi/2015/11/viimeisia-varoituksia-jihadista.html
20 http://ollihakala.blogspot.fi/2013/12/musta-lista-nro-2-ja-3-porin-kaupunki.html
21 http://ollihakala.blogspot.fi/2013/08/juha-vasama-porilaisten-jumala.html
22 http://ollihakala.blogspot.fi/2013/09/julkinen-kirje-porin-esivallalle-ja_17.html
23 http://ollihakala.blogspot.fi/2014/12/uuden-vuoden-puheeni-2015-5775.html
24 http://ollihakala.blogspot.fi/2014/02/porissa-paskaa-paalle-totuuden-esilla.html

Tärkeä juuri nyt!
http://ollihakala.blogspot.fi/2013/07/survival-lumo-85.html

Suomen kunniakansalainen Arto Lauri 
1 http://ollihakala.blogspot.fi/2011/10/arto-lauri-faktaa-ydinvoimasta.html
2 http://ollihakala.blogspot.fi/2015/11/atomin-paluu-paattymaton-tarina.html

Tämä blogi alkoi näin 2011

http://ollihakala.blogspot.fi/2011/03/esivalta-suomen-laki-2011.html

Noin 15 vuotta vanha "helmi"...
http://blogit.mvlehti.net/satakunnanolli/2016/02/20/loysin-n-15-vuotta-vanhan-helmen/

Suoli24:selta:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14011278/me-yritimme---
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14116727/salainen-vokkikokous-lansiporin-koululla-tanaan


.


17 kommenttia:

  1. Lue sellaisista asioista, joista valtamediat ei pääosin kerro.
    http://jukkadavidsson.fi/
    http://www.etvk.fi/
    http://ollihakala.blogspot.fi/
    Ja monia muita + kristilliset linkit päälle mm. http://www.kolumbus.fi/~w462389/linkit.shtml
    http://www.kristilliset.com/linkkipankki.php

    Lisäksi on paljon hyviä vaihtoehtomediota... (heidän holokaustin tulkintaan en yhdy 100%:sesti)

    http://vaihtoehtolehti.suntuubi.com/

    Historia kertoo senkin, että voittajat kirjoittavat historian mielensä mukaan, miksei häviäjätkin sitä tekisi. Facta on se että 2 maailmansodan aikana sotilaita ja siviilejä kaatui monia, monia miljoonia.

    Arvokonservatiivinä minua ihmetyttää 10.000,- haasteet. On todennäköisempää, että juutalaisiakin tapettiin ja paljon... Oliko 4 miljoonaa vai 6 miljoonaa, tarkkaa lukua en tiedä minäkään. Mutta sodassa siis toteutuu perisynnin alaisten ihmisten hirviömäisyydet aina.

    Olisi parempi haastaa 10.000,- eurolla tutkimaan miksi näin tapahtuu ja miksi historia toistaa itseään uudestaan ja uudestaan?! Olisi parempi tutkia kuka on aito juutalainen ja kuka ei, sekä kuka on aito kristitty ja kuka nimi kristittty! Mikä olikaan n. 2000 vuotta sitten farisealaisesta juutalaisuudesta Jeshuan (Jeesus) Kristuksen Nasaretilaisen uskoon kääntyneinen kohtalo usein ja mikä oli/on pakanuudesta, (Paavali/pakanoiden apstoli) varsinkin paavinvallan inkvisitioiden aikana!

    Aitoja Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin (lihaan tullut Kristus) Jumalaan uskovia on vainottu kuin teuraslampaita, aina 2000 vuotta jo, ja yhä vainotaan, eikä mene pitkä aika kun aitoja arvokonservatiivejäkin vainotaan taas euroopassakin kuolemaan asti, rukoilen, että Suomessa tältä vältytään, mutta eskatologisesti kaikki uhkapilvet jo "matalalla" leijuvat.

    On totta, että maailman mahtisuvuissa esim. 33 asteen "free pride mason pankkiireissa", on juutalaisiakin paljon... (kasaareja?) Mutta onko he aitoja juutalaisia hengellisessä mielessä? Kyllä uudessa liitossa, eli uudessa testamentissa on selkeät ohjeet asioiden ymmärrykseen. Mutta satoja, satoja vuosia on kiihtyvästi "kolmion kärki" väki okkultismin, pakana jumalien oppia viljellen soluttautunut yhä enemmän maailman eliittiin ja monin valheen keinoin liberaaleja agendojaan rakentanut, tuhotakseen kaiken aidon arvokkaan, kristilliset arvot kokonaan ja väittäväthän "he", maailman raha ja valta eliitti, että itse pahuus, saatana lucifer olisikin se hyvä Jumala ja historriallinen juutalaisten ja kristittyjen Jumala olisikin paha.

    http://www.vastarinta.com/sionistinen-patmos-saatio.../

    VastaaPoista
  2. Porissa oli ongelmia ja mätäpaiseita vaikka muille jakaa, ennen aktiivisen islamin invaasiotakin... http://ollihakala.blogspot.fi/2013/12/musta-lista-nro-2-ja-3-porin-kaupunki.html

    VastaaPoista
  3. Heti menen korkeimpaan oikeuteen kun se mahdollistuu! http://ollihakala.blogspot.fi/2015/10/oikeusmurha-porissa.html

    VastaaPoista
  4. Tutkimus varoittaa maahanmuuton uhkista – ”nykyisestäkään tilanteesta hädin tuskin selvitään”
    Maahanmuuttoon liittyy vakavia turvallisuusuhkia ja rikollisuutta, joihin Suomi on valmistautunut huonosti. Näin arvioi hallituksen tilaama selvitys.

    Katastrofi, viimeinen hätähuuto! Ajatelkaas, Hesarissa?!
    http://www.hs.fi/kotimaa/a1455601268632

    VastaaPoista
  5. Lähi historiaa... http://mvlehti.net/2016/02/15/astrid-thors-oli-kaytannossa-kyvyton-toimimaan-ministerina/

    VastaaPoista
  6. "Mikään ei ole enään sitä miltä se näyttää ja kaikki vaikuttaa kaikkeen"

    Mielenkiintoisia asioita tutkittavaksi... Paljon on tuttua minulle jo vuosien takaa.

    Terveisin: -Satakunnan Olli- Pori
    Deus Protector Noster
    http://ollihakala.blogspot.fi/

    Ps. 1.Korinttolaiskirje 8:2-3: Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee; mutta joka rakastaa Jumalaa, sen Jumala tuntee.

    Siis kokoajan paljastuu maailmalta ja Suomesta valheita, petosta, rakenteellista korruptiota, okkultismia kiihtyvällä vauhdilla, alueilta joista ei ikinä olisi uskonut! Toteankin, että tiedän vielä hyvin vähän, mutta olen omalta osaltani "saanut" Suomea yrittää jo vuosia pelastaa em. asioista.

    --------------------------

    Sähköpostiin tullutta/muokattua...

    Mikä tiedustelupalvelu on maailman suurin? Lue! Vastasit taatusti väärin. Alla oikea vastaus!! Tämä tiedustelupalvelu tietää kaiken sinustakin ja päättäjiemme sairaista harrastuksista.

    Alussa oli riittävän yksinkertainen teksti:

    Vanhempi asianajaja Karen Hudes oli töissä Maailmanpankissa noin 20 vuotta, ja paljasti monet kerrat Maailmanpankin salaisuuksia ja korruptiota, kunnes hänet erotettiin vuonna 2009. Hän sanoo Kaikki sodat ovat pankkiirien sotia -videohaastattelussa: http://www.rajatkiinni.fi/kaikki-sodat-ovat-pankkiirien-sotia/

    "Kuvittelin aina, että ongelmana ovat CIA ja muut tiedustelupalvelut, mutta yllätyksekseni sainkin tietää, että niiden yläpuolella onkin vielä yksi: Vatikaanin tiedustelupalvelu. Sen käskyjä nuo muut konnat noudattavat."

    "Nyt puhutaan kaikkien aikojen suurimmasta mafiasta, jesuiitoista Vatikaanissa."

    Eli Jesuiitat ovat baabelin tornin huippu.

    Tuon mukaan; -renki onkin maltan ritareita, kun kuuluu hospital...

    Lista Maltan ritarikunnan jäsenistä tässä: http://www.biblebelievers.org.au/kmlst1.htm (Suom.Huom. Ritarikunnan virallinen nimi on Jerusalemin Pyhän Johanneksen suvereeni sotilaallinen ja hospitaliittaritarikunta ja se on suvereeni, valtion kaltainen kansainvälisoikeudellinen toimija ilman omaa valtiollista aluetta. Maltan ritarikunnan hallussa on ekstraterritoriaalialueet Roomassa sekä Maltalla. Sillä on Wikipedian mukaan noin 12 000 jäsentä. Ritarikunnalla on omat autojen rekisterikilvet ja postimerkit.

    Rajat Kiinni infoa: http://www.rajatkiinni.fi/

    VastaaPoista
  7. Eu; globaalit mm. "free pride mason pankkiirit", sudet lammasten vaatteissa...

    Vuosia, vuosia sitten kuulin jo suunnitelmasta, että "armeijat pitää vaihtaa eri kansallisuuksien kesken kriisissä", että liipasimen painaminen onnistuu sitten paremmin tietyn eliitin etujen mukaisesti, kansasta viis!

    Nyt olemme jo siinä tilanteessa Suomessakin!!! Sanden blogista lisää...

    -Satakunnan Olli-
    Deus Protector Noster
    http://ollihakala.blogspot.fi/

    -------------------------

    http://rayhablogi.blogspot.fi/2016/02/rikollisjoukkio-varautuu-sotimaan.html

    maanantai 15. helmikuuta 2016

    RIKOLLISJOUKKIO VARAUTUU SOTIMAAN KANSAANSA VASTAAN

    VastaaPoista
  8. Löyty 15 vuotta vanha "helmi".... Kyllä sitä jotain tiesi näköjään n. "kolmekymppisenä"... ;) http://keskustelu.suomi24.fi/t/104235/ylaluokka-se-vaan-mallaa

    -------------------

    Kirjoitus virheitä toki löytyy...

    --------------------

    Jousipyssysankarin kaveri
    9.9.2001 11:35
    Hood...Robin Hood on huolestunut Porin

    tilanteesta!

    Tehdäänkö jo päätöksiä KÖYHEMPIEN ihmisten

    eduksi? MIlloin on Porissa kunnolla töitä?

    Milloin voi köyhä vähä-osainen hymyillä yhtä

    leveästi kuin hyvä-osainen? Onko kaikki muka

    köyhän tyhmyydestä kiinni, ettei se rikastu?

    (Erään palstalaisen teoria!) Miksi yläluokka

    tekee hyviä päätöksiä itselleen? (Melkein kaikki

    Porin politiikot) Miksi lupaatte yhtä ja teette

    toista? Miksi olette useimmiten Kieroja?

    Nukutteko yönne Hyvin? Jos nukutte, miten se on

    mahdollista kun köyhä kärsii samaan aikaan

    kaikenlaista puutetta?

    Milloin teidän POLIITTINEN peli loppuu ja

    ALKAISITTE VÄLITTÄMÄÄN JOSTAIN MUUSTAKIN KUN

    OMISTA EDUISTANNE! Milloin Palkkojanne

    alennetaan? Milloin teistä tulee inhimillisempiä?

    JNE.JNE.JNE.

    Ehdottomasti olemme kaikki parasta a-luokkaa,

    mutta päättäjät ovat tehneet tämän vaikeaksi!

    Yli 20 vuotta ollaan mentykin takapakkia."Olisiko

    jo aika ajatella Porilaisten asioita uudella

    tavalla". Siis päättäjät tekemään sellaisia

    päätöksiä, että KAIKILLA Porilaisilla olisi hyvä

    olla!!!

    SIIS PORI NOUSUUN!

    Porissa on 76253 ihmistä.(2000)

    "B-luokka" 30%(22876 ihmistä) "A-luokka" 70%

    (53377 ihmistä)

    Noin 30% ihmisistä on tavalla tai toisella vähä-

    osaisia ja kärsii jatkuvasti tilanteesta.

    Siis 22876 ihmistä Porissa on jäänyt niin

    sanotusti huonompi-osaiseen tilanteeseen!

    Mutta jos ollaan realisteja...näiden 70%(53377

    ihmistä) joka sisältää myös 1-5% "Ökyryhmän:

    Päättäjät, tuomarit ja juomarit jne."; Näiden

    ihmisten itsekkyys, ahneus (Saavutetut edut),

    moraalittomuus, laupeudettomuus jne. ovat

    todellinen syy noin 30%(22876 ihmisen)

    ahdinkoon....

    Sikari porras (1-5%).... kansa (70%) matkii

    teidän tekojanne ja (30%) porilaisista

    kärsii Sikari portaan välinpitämättömyyden takia!

    Kuka huonompi-osaisia auttaa?

    Porilaiset päättäjätkö???????????????????????

    On se vaan hienoa, että vihdoin on huomattu

    päätöksien järjettömyys ainakin köyhemmän ihmisen

    kannalta! Toivottavasti nämä asiat ovat pian

    Satakunnan-Kansassakin!

    Toivottavasti taas ei sensuroida!

    Asioihin pitää tulla muutos! Jopa 30%

    piilotyöttömyyttä ei kukaan kestä!

    Nämä asiat vaativat suurta julkisuutta, ei ne

    muuten täällä Porissa parane!

    Olen myös sitä mieltä, että kehutaan sitten vasta

    kun on aihetta ja niin kauan kun on

    moittimista "Isokenkäisten" touhuista, niin

    sitten moititaan!

    Kahta minä sinulta pyydän, älä niitä minulta

    koskaan kiellä, kuolemaani saakka:

    Vilppi ja valhepuhe pidä minusta kaukana. Älä

    köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna

    minulle ravinnoksi määräosani leipää,

    etten kylläisenä tulisi kieltäjäksi ja

    sanoisi: "Kuka on Herra?" ja etten köyhtyneenä

    varastaisi ja rikkoisi Jumalani nimeä vastaan.

    (Sananlaskut 30:7-9)

    Ja tämähän oli Robinin toiminnan "Kulmakivi"!

    Näin kun ruvetaan toimimaan

    myös "Johtoportaissa"; voisi siteerata egoisti tv-

    ohjelmaa: Pori pelastuuuuu!!!

    Asiallisia vastauksia ei ole tullut yhtään yli

    vuoden aikana!

    Kaikenlaisia irvailuja sitäkin enemmän.....

    Kyllä on aika toivotonta nyky demokratia

    (Kansanvalta).

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoista! Kun Porin kaupunginjohtaja ei vastaa, kysyy rovasti Eero Kavasto kaupunginhallituksen puheenjohtaja Juha Vasamalta. (Kok. nro 1 / 100, sacklen loosi) Minullakin olisi kysyttävää kummaltakin "kaupungin edustajalta" Porin Muutoksen aloitteesta 2015! http://ollihakala.blogspot.fi/2016/02/porin-kaupungin-valtuuston-kokous.html

    ---------------------------

    http://www.kavasto.net/index.php/ertsin-eka/1402-kaupunginhallituksen-puheenjohtajalle-to-city-board-chair

    Julkaistu 21.02.2016 11:52
    KAUPUNGINHALLITUKSEN PUHEENJOHTAJALLE - TO CITY BOARD CHAIR

    Terve Juha,

    Olen yrittänyt olla yhteydessä kaupunginjohtajaamme Aino-Maija Luukkoseen neljäänkin eri kertaan tuloksetta.

    Hän ei ole suostunut ottamaan minua vastaan.

    En tiedä velvoitteittasi kaupunginhallituksen puheenjohtajana, mutta kyselen kuitenkin, käyttäytyykö Aino-Maija kunnallisen tasavertaisuuslain mukaisesti tavallista kaupunkilaista kohtaan?

    Saako kaupunginjohtaja kieltäytyä ottamasta vastaan kaupunkilaisia?

    Olen reilu: kyselen tätä asiaa sinulta tarvittaessa myös neljä kertaa sähköpostitse, terveisin Eero

    SUMMARY

    I am puzzled: The only outcome in my situation is to ask our City Board Chair, a good friend of mine Juha Vasama, is it OK for our City Mayor to refuse to meet me for four consecutive times.

    Isn´t there some sort of an equality law for city officials to meet city dwellers regarding their arrends.

    I wrote to him: I want to be fair to you, so I will ask this four times if needed

    http://www.kavasto.net/

    VastaaPoista
  10. Jouko Pihon erittäin mielenkiintoinen puhe 20.2.2016 tutkittavaksi, jossa ainakin minun historian (uskontojenkin), politiikan, hengellisyyden ja eskatologian kokemus/tuntemus etc. (yli 30 vuotta) hyvin pitkälti yhtyy... Varsinainen puhe/sanoma alkaa kohdassa 26,40.

    -Satakunnan Olli- Deus Protector Noster, Pori

    https://www.youtube.com/watch?v=mZ8mQa4IXA0

    VastaaPoista
  11. Wake Up Suomi Finland! http://jyrkiola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/101307-takaisin-raamattuun-profetia-suomelle

    VastaaPoista
  12. Tutkittavaksi: http://nwohavaintojapromo.blogspot.fi/2016/02/usa-aikoo-miehittaa-suomen-kevaalla.html

    VastaaPoista
  13. Näin minä olen jo vuosikausia myös hengessäni kokenut Porista... Deus Protector Noster! http://www.kavasto.net/index.php/ertsin-eka/1405-rukousta-prayer

    VastaaPoista
  14. Viimeisiä hetkiä MUUTOKSEEN, ennen kuin kaikki on myöhäistä, ordo chaoksessa! http://marirantanen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/212450-uusi-avoin-kirje-paaministeri-juha-sipilalle

    VastaaPoista
  15. Tutkittavaksi! http://uberuutiset.fi/2016/02/26/johan-backman-kertoi-venajan-medialle-suomen-sotilasvallankaappauksesta/

    VastaaPoista
  16. Raju otsikko Porilaista 50v naista kohtaan.Tunnistin henkilön. Asia on esitetty väärässä valossa. (Onkohan taustat tutkittu kunnolla?) MTV3 voisi tarkistaa 40%, eli 2,4 miljoonaan köyhemmän Suomalaisen tilannetta/mielipidettä ennen kuin julkaisee ihan kaikenlaista. Samaan aikaan tuetaan useilla sadoilla miljoonilla ns. "turvapaikan" hakijoita... http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/koskaan-en-ole-ollut-oikeissa-toissa-pitkaaikaistyoton-tyrmaa-tyottomyysturvan-kiristamisen/5757766

    VastaaPoista
  17. Teet viisaasti jos katsot videot... Koko tallenne. Kuvattu Kokkolan Rajat ovat rakkautta -tilaisuudessa 31.1.2016

    YouTube-linkki 1: https://www.youtube.com/watch?v=ytibK1NGmFs
    YouTube-linkki 2: https://www.youtube.com/watch?v=G3aideBQNsc
    http://ollihakala.blogspot.fi/2016/01/muslimeille-suomessa-ja-koko-maapallon.html

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.