Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Joudun oikeuteen työpaikkakiusattuna, tuodessani julkisuuteen muiden työpaikkakiusattujen kohtaloita...




Oikeudenkäynti lokakuussa 7.10.2015 klo: 9.00 (syytettynä: Heikki Rakkolainen ja Olli Hakala Heikin tekstejä julkaisseena.) Tule ihmeessä yleisöksi.


Suomessa on yli 150.000 työpaikka- ja koulukiusattua, jotka joka arkipäivä joutuvat kärsimään... Rääkkääyksen uhriksi joutunut joutuu lopulta kärsimään 24/7 ja kovin harvoin kiusaamisen kierrettä saa loppumaan. Omakohtaista kokemusta minulla on Cygnauksen ala-asteellta 4-6 luokalta, hengellinen väkivalta helluntaissa, Porin ammatti-opistossa / Winnovassa, sitten lapseni kiusaaminen Ruosniemen ala-asteella, toisen lapseni törkeä kiusaaminen muuten vain... etc.

Tässä sitä ollaan liberaalin kasvatuksen seurauksena ja tietenkin syytä löytyy yhteiskunnastamme, mistä kaikki aidot arvot on alas raiskattu, niin historiallisesti kuuluisassa ihmisviisaudessa ja historian jälleen toistaessa itseään. Ihminen on globaalisti vallalle ja rahalle ahne ja rahan himo on se, joka kaiken pahan saa aikaan, eriarvoistuminen, vajoaminen poliittisiin ja okkultistisiin pahavelijärjestelmiin etc. syö ja nakertaa aidot Luojan antaman aidot arvot/lait joskus nopeastikin.

Porissa Winnovassa jouduin kokemaan viimeisimmän henkisenväkivalta tapaukseni, sain omin ansioin ja avuin, ilman punaista jäsenkirjaa ja suhteita vakityöpaikan Porin ammattiopistossa. Mutta se olikin "petattu" toiselle henkilölle ja siitä se minun helvetti sitten pian alkoikin.Onneksi jäin sentään henkiin, mutta rajoilla käytiin.

Vastapuoli pelaa kovaa peliä ja kiusattu ei ole yleensäkään minkään arvoinen, pelinappula vain herrojen "rattaissa". Todella vahva todiste näin jälkikäteen ajateltuna oli kun Rehtori Salminen pyysi huoneeseensa ja toivotti minut tervetulleeksi taloon, muuten aprillipäivänä huhtikuussa 2008! No rehtori myös kertoi minulle erään seikan, joka valkeni kyllä myöhemmin ja rajusti.

"Olli, muista, että jos jotkut sinua täällä talossa vihaa, se ei ole sinun vikasi!" Näillä mentiin, ja omakohtainen työnohessa itse pakosta opiskellen, kokien, kärsien, itkien ja koko perheeni myös kärsien, "työhyvinvointi- ja moraalikoordinaattori" koulutukseni oli juuri alkanut! Se päättyi vasta 5/2014 oikeudettomiin potkuihin Winnovasta!

Apua ei saa mistään instanssista, Jhl-027:n Tommi Raunela istuu kahdella pallilla ja syyllisti minut, uhrin... Joka muuten työpaikkakiusaamisessa ja monessa muussakin on melkein aina edessä, niin järkyttävää kuin se onkin! Kiusaamisen jatkuessa aseet ja panokset kovenevat ja uhrin selän takana alkaa muiden manipulointi ja peloittelu kiusattua vastaan!

Uhri pyritään häikäilemättä kaikin keinoin tehdä itse syylliseksi koko tilanteeseen, niin minutkin Porin ammattiopistolla ja Winnovassa... Minut jopa ympäri puhuttiin psykologille, vaikka minun  tapauksessa (vas.) makkaramies Pekka Välimäki sinne olisi itse pitänyt mennä "lempisiivojansa" kanssa.

Kävin työterveyshuollon johtaja Asikaisen mieliksi 3 kertaa psykologilla... Ja opetin psykologia kiusaamisen saloihin ja totesin 3 kerralla, eiköhän tämä riitä jo, että sisäistät kaikki vaiheet työpaikka kiusaamisessa. Uhrit ovat usein jonkun hyvän ominaisuutensa takia kiusattuja ja usein kiusattu juuri saa siirron, potkut etc. ja kiusaajat ovat itse korkeampia hierarkiassa ja/tai manipuloineet kiusatun syylliseksi kaikkeen.

No taitaa olla Tommikin jo ns. "pakastevirassaan" ja eduskuntavaaleissa oli monien kymmenien tuhansien eurojen budjeteilla... ja minä 400,- budjetilla jo toistamiseen, toiveena päästä oikaisemaan Suomea tuhoavaa rakeenteellista korruptiota, mutta eihän sitä pääsee edes lehteen, muuta kun SK:n Hammarbergin "vittuiltavaksi! 120.000 levikin voimalla äärioikeistolaiseksi lipun kantajaksi, eli natsiksi?!! Kyllä toimittajalla on saastainen valta manipuloida, eikä se ihme ole, koska median globaalisesti omistaa 95%:sesti ylimmän asteen looshi miehet saatanallisissa valoissaan ja riiteissään. (Mm. free mason ja odd fellows)

Porissa kiusaaminen, eli henkinen väkivalta on hyvin tavallista ja sen johdosta monasti henkilöstöpolitiikka on todella raadollista ja moraalitonta. Rakenteellinen korruptio eli poliittinen- ja okkultistinen pahavelijärjestelmä onkin Porissa väkilukuun nähden Suomen suurinta! Oman tapaukseni johdosta minulla on suuri mielenkiinto seurata Heikki Rakkolaisen tapausta.

Oman kokemukseni ja esim. Jari Lehden tapaukseen pohjautuen (jonka Porin kaupunki oikeudessa asti hävisi) minulla on ollut perusteltua syytä olettaa Heikki Rakkolaisenkin joutuneen työpaikkakiusauksen ja sen peittelyn uhriksi. Ei Heikki Rakkolainen siis olisi esim. huvitellakseen oudolla tavalla mieltään osoittanut, noin 60 päivän julkisella syömälakolla Porin keskustassa ja lukuisilla kirjoituksillaan. Heikki laihtuikin silminnähden lakon aikana. Asia on yleisessä tiedossa ja siitä on lukuisia dokumentteja, kuten valokuvia.

Asianomistaja, psykologi xxxxx xxxxxxxx ei ryhtynyt mihinkään toimiin estääkseen väittämäänsä vahinkoa syntymästä vaatien oikaisun välittömästi julkaistavaksi blogillani. Oikaisuun olisi riittänyt pelkkä asianomistajan, psykologi xxxxx xxxxxxxx kiisto, ettei Heikin teksti pidä paikkaansa.

Sen sijaan asianomistaja, psykologi xxxx xxxxxxxx on tehnyt jostain kummallisesta syystä pitkän ajan kuluttua syytteen kunnianloukkauksesta minulle ensikontaktinaan. Sanonta ”suoraan puun takaa” sopii tähän hänen menettelyynsä varsin hyvin.

Psykologi xxxxx xxxxxxxx on näin itse omalla toimellaan estänyt minua saamasta ja julkaisemasta häneltä kritiikkiä Heikki Rakkolaisen kirjoituksiin ja on itse aiheuttanut väittämiänsä kunnianloukkausseikkoja kuten tulonmenetys yms. juuri minun blogini vuoksi. Jos nuo hänen väitteensä ylipäätään totta olisi.

Kuka tahansa suomalainen ymmärtää tavanomaisesti sen verran, että mahdollisimman välitön oikaisu blogilla estää vahinkoa syntymästä. Juuri siksi blogini sisältää useita kehotuksia ottamaan yhteyttä, mikäli julkaisuissa on havaittu epätosiväittämä.

Olen luvannut todistettavasti esittää anteeksipyynnön ja hyvittää asiaa vieläpä lounaan tarjoten. Pikaisella haullakin näitä mainintoja löytyy blogistani ainakin neljästä kohdasta. Yleisestikin tiedottamisessa käytäntönä on se, että tahattoman virheen sattuessa annetaan mahdollisuus se ennen rangaistustuomioita oikaista. Eihän muuten kukaan uskaltaisi julkaista juuri mitään kritiikkiä mistään. Sellainen olisi jo todella epäinhimillistä, eikä perustuisii pohjoismaiseen eettisyyteemme.

Ei tarvitse olla psykologi ymmärtääkseen blogistani, että olen elänyt pitkäkestoisessa, henkisesti ahdistavassa elämäntilanteessa kirjoittelun ajan ja kauemminkin. Työopaikkakiusaamisen ja sen aiheuttaman ahdistuneisuuteni olen tuonut esille blogissani monia kertoja, erittäin selkeästi. Ei se ole voinut jäädä huomiotta asianomistaja, psykologi xxxx xxxxxxxxx blogiani mahdollisesti lukeneilta asiakkailtakaan. Mm. Winnovan tapauksesta on laaja kirjoittelu blogissani.

Missä on psykologi xxxxx xxxxxxxxx inhimillisesti kohtuullinen käytös yksityishenkilönä ansiotulottomasti blogikirjoittelua harrastavaa pitkäkestoisesta ahdistuksesta kärsivää työpaikkakiusattua kohtaan? Mikä mahtaakaan siis olla asianomistaja, psykologi xxxxx xxxxxxxxx tosiasiallinen motiivi syytteeseeni?

Blogini kokonaiskuvan todistamana tulee oikeuden huomioida sekin, että olen alentuneesti syyntakeinen. Olen siis vuodesta 2008 alkaen itse joutunut henkisen väkivallan kohteeksi Porin kaupungilla, se johti melkein itsemurhaan, mutta jäin henkiin ja asian käsittely vuosien mittaan johti oikeudettomiin potkuihin Winnovasta 5/2014. Taloutenikin on romahtanut juuri näistä syistä.

Mutta kaneetiksi haluan korostaa vuosien kokemuksella ja laajasti Suomessa tämä on vahvistunut, että henkiselläväkivallalla kiusattu uhri pyritään monin erikeinoin tekemään itse syylliseksi kaikkeen ja julkisuus on jäänyt melkeimpä ainoaksi keinoksi saada aitoa oikeutta! Maassamme hyvin piiloitettu rakenteellinen korruptio etc. estää monasti oikeudenmukaisuuden toteutumisen ja sen takia juuri n. 300 ihmistä vuosittain  päätyy pitkäkestoisen suunnitelmallisen rääkkäyksen, julman kiusaamisen takia itsemurhaan.

Jokainen itsemurha on liikaa ja rakenteellisen korruption syytä (johtuu aitojen arvojen alasajosta) aina "kautta rantain", kun asiota pitkään ja syvältä tutkitaan.

Olen vilpittömästi ajanut monella sektorilla aitoa Suomen ja Porin parasta, arvokonservatiivisesti kristittynä kilvoitellen. Amen.

http://ollihakala.blogspot.fi/2013/12/musta-lista-nro-2-ja-3-porin-kaupunki.html

http://ollihakala.blogspot.fi/2015/08/ordo-chaos-globaalisesti-mm-islam-ja.html

Tervetuloa siis seuraamaan oikeudenkäyntiä maassa, jossa pääosin rakenteellisen korruption looshi eliitti kiertää jopa 13-17 MILJARDIA euroa vuosittain "verosuunnitelulla" etc. veroja... Tälläisiä samanlaisia on jopa jakamassa oikeutta esivallassa, mutta eniten "omilleen" jopa yli Suomen lakien... (mm. valojen takia.)

Suomessa, joka sektorilla rakenteellinen korruptio monine agendoineen (invaasioineen!) alasajaa kaikki aidot arvot, varsinkin Porissa! Historia toistaa itseään Suomessakin!

Tulkaa siis kaikki kynnelle kykenevät todennäköiseen lynkkaus tilaisuuteeni, katsomaan miten oikeus oikein toteutuu Porissa, jonka mm. esivallassa etc. on eniten väkilukuun nähden luciferin looshilaisia "rappareita" saatanallisine valoineen, riitteineen ja sen johdosta on paljon rakenteellista korruptiota, moraalittomuutta... Eli 7.10.2015 klo:09.00 Porin oikeustalolle!
a) http://ollihakala.blogspot.fi/2015/09/turvapaikka-mtv3-9915-aitoa.html
b) http://ollihakala.blogspot.fi/2015/09/tapan-itseni.html

.

6 kommenttia:

  1. PAREMMINUSKOVAT HELLUNTAILAISET - BETTERBELIEVING PENTECOSTALS

    Sain kehotuksen kirjoittaa paremminuskovista helluntailaisista nimenomaan siltä kannalta, että he ovat esteenä Jumalan valtakunnan eteenpäinmenolle.

    Kuten lienee tuttua, olen tullut uskoon herätyskristillisissä piireissä Amerikassa ja siellä siis nimenomaan enemmän tai vähemmän karismaattisissa piireissä jopa niin, että minut kastettiin toisena päivänä aikuiskasteella, puhuin kielillä ja täytyin Pyhällä Hengellä.


    Tämä kaikki siis jo vuonna 1969 jolloin Salossa olin varmasti yksi ensimmäisistä helluntaiväritteisistä luterilaisista paasatessani Amerikan kokemuksiani lähes jokaiselle vastaantulijalle.

    Allergiani helluntailaisuuteen periytyy siis niin kaukaa.

    Ennen kuin te taas väännätte ties mitä johtopäätöksiä, kerron että tunnen paljon erinomaisia helluntailaisia, jotka ovat sisäistäneet kristallinkirkkaasti hengelliset periaatteet ja pysyttäytyvät poissa erinomaisuuden ja ylemmyyden tunteesta, joka niin helposti paistaa joistakin helluntailaista kymmenen kilometrin päähän.

    Kritiikkini kohdistuu juuri näihin kristittyihin.

    Se ei kestä.

    Helppo sitä on olla kristitty hyvinä päivinä, mutta entä jos tulevat pahat ja kovat päivät.

    Jo nyt Israelista kuuluu, että ortodoksijuutalaiset lähettävät uskoville messiaanisille juutalaisille kotiin postia, joka saa heitä ahdistuneena luopumaan uskostaan. Toteutuu siis se Jeesuksen sana, jonka mukaan "he koetukseen joutuessaan luopuvat." (Lk 8:13).

    Nämä tämän tyyppiset helluntailaiset eivät arvosta muita uskovia tasavertaisina, vaan pitävät heitä alempiarvoisina ja jopa halveksittavina, koska he ovat niin täynnä itseään omassa koppavuudessaan.

    Tämä paremmintietäminen -ja uskominen koituu vielä heidän turmiokseen, sillä Jumala ei voi sietää moista erinomaisuutta.

    SUMMARY

    I don´t know why God makes me write in this manner to critize fellow-believers, but I guess it has something to do with God´s word to "clear his threshing floor" (Matt 3:12 Revised Standard Version RSV).

    My criticism against the Pentecostals dates back many years all the way from my previous recollections to some of my even recent feelings to be regarded as a second-class Christian by some superior believers.

    I have some great Christians among the Pentecostals that take me for granted, but I am deeply annoyed by the way some treat us by classifying us as inferior Christians which I can read from their faces.

    We just don´t have time anymore to overlook this bias.

    Rovasti Eero Kavasto Pori
    http://www.kavasto.net/

    --------

    En voi olla tässä yhteydessä kommentoimatta seuraavaa: Noin 30 vuotta sitten Porin helluntaissa tapahtunutta. "Eelim temppelin" alakerrassa käytiin vajaan tunnin keskustelu, jossa Porin helluntain johtaja sanoi minulle lopuksi: Kuule Olli, olet sen verran syntinen, ettet kelpaa meidän seurakuntaan... Seurauksena oli hetken matkaa hengellisessä kasvussa alamäki suuren pettymyksen takia, mutta Sanan luku piti tiellä kuitenkin, ylä- ja alamäkineen ja opin pikkuhiljaa olemaan luottamatta ihmiseen etc. Matkani jatkui moniin protestanttisiin "lohkoihin ja lahkoihin"... ;) Opin vuosien mittaan ymmärtämään, että monissa lohkoissa ja lahkoissa on paljon vilpittömiä, aitoja Jeshuan (Jeesuksen) etsijöitäkin ja helluntaissakin, jossa minulla on paljon tuttuja vieläkin. Mutta tradiot/eksytys ja liberaali suuntaus vain lisääntyy ja "uloskutsuminen" aitoon apostolisen ajan tyyliin senkuin lisääntyy "morsiusseurakunnassa" globaalisesti, ja jopa Porissakin... :) <3

    VastaaPoista
  2. Rikkaan eliitin kusetusta globaalisesti, myös Suomessa... Monet heistä mukana myös globaalisessa poliittisessa- ja okkultistisissa pahavelijärjestelmissä ("rebekoineen") mm. free mason ja odd fellows , sekä muut luciferisistisissa/saatanallisissa hierarkioissa olevat monet organisaatiot telluksella. Ylimmissä saatanallisissa suunnitelmissaan, agendoissa pääosin globaalinen moraaliton eliitti loosheissaan 33 asteessa, jopa suunnittelevat köyhän, turhan ylensyöjän eliminoimista kokonaan tellukselta, monin eri agendoin. Ovat suunnitelleet jopa sopivaksi asukas määräksi n. 500-700 miljoonaa, loput siis tuhottakoot... Alakerran herran suunnitelmia nämä ja ordo chaos tavoitteena + nwo. (mm. islam invaasio saatanallisine tavoitteineen kuuepäjumalineen, 1/360 historiallinen facta). Kaikki tämä, rahan ahneus, kaiken pahan alku ja juuri on telluksen saanut tämän kaiken aikaan, jossa monet saatanalliset agendat nyt kulminoituvat, täyteen valheen voimalla tapahtuvaan kaaokseen, jottei Jumalan hyvät asiat ikinä toteutuisi, vaan langenneen luciferin petos ja mahdollisimman monen ihmisen kuolema synneissään, ilman pelastusta Jeshuan Kristuksen Nasaretilaisen sovituksessa golgatan ristillä. (Joh. 3: 16-21)

    Kun tämän kaiken näkee koknaisuutena, globaalisti, voikin todeta, että oikeastaan mikään ei ole sitä miltä näyttää ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Eskatologisesti nyt on nykyisen maailman ruhtinaan viimeiset hetket ja se raivoaa monin erikeinoin ihmisten välityksellä, agendoin ja haluaa tuhota, tappaa, eksyttää mahdollisimman monia... Mutta 1000-vuotinen rauhan valtakunta tulee alakerran kovasta vastuksesta huolimatta... Ja islamin nyky invaasiosta, öljyrahasta huolimatta ja monista muista saatanallisista suunnitelmista, agendoista huolimatta... Mutta paljon on tuskaa ja kuolemaa telluksella, ihmisen liberaali humanismin ja organisoidun petoksen, manipuloinnin takia pääosin eliitin omistaman median kautta. Mutta, valitse sinä aito totuus, se on vielä löydettävissä hetken. Amen. (Mutta "vihreydessä" on myös vaaransa... ;) ) https://www.maailmantaloudentekijat.fi/blogi/satu-hassi-ylikansallinen-veronkiertaja#.Vd4sZQUxH0c.facebook

    VastaaPoista
  3. Nyt Suomen kansa varautukaa kaikkeen mahdolliseen... Rupeaa kaikki olemaan sekaisin pian maassamme. Talleta armeijan lunnononmuona pdf tiedosto!!! http://ollihakala.blogspot.fi/2013/07/survival-lumo-85.html

    VastaaPoista
  4. Yhteen narsistiin tutusttuani huomasin niitä olevan paljon ympärillämme. Tämä narsisti teki 10-rikosilmoitusta minusta ja siskostani, nyt valtakunnanoikeudessa syyttää syyttäjää. Mikään ei ole johtanut mihinkään mutta narsku ei luovuta. Viisi vuotta satanut paskaa niskaan. Yhteiskunnan tukipilarin toimet ovat maksaneet vähintään 50 000€ veronmaksajille. Kuolinpesälle se maksoi 170 000€ myyntivoitonverotuksena, asianajajien ja välttäjien palkkioina, kaikki nuo kulut olivat turha menoerä. Viisi vuotta kuunneltu ja ihmetelty, nyt rupeaa huumorintaju hiljalleen loppua.
    Ei muuta kuin voimia sinulle ja jaksamista. Nokka pystyyn ja kohti uusia vastoinkäymisiä. Kolme hoitovirhettä kerralla ei riittänyt, sen jälkeen hyökkäsi narsisti hampaat kirskuen kimppuuni. Teki mm. Ely-keskukselle perättömän ilmiannon avustuspetoksesta. Lähetti Elyn lakimiehelle 38kpl @-postia joissa koetti opastaa lakimiestä päätöksen teossa. Lakimies onneksi huomasi minkä kanssa on tekemisissä. Juttu lopahti ja päätyi eduksemme.

    VastaaPoista
  5. Aamulla lähti avunhuuto noin 200:lle eduskuntaan...

    Olen menossa Porissa oikeuden käyntiin 09.00 haastettuna, uhrina joka on itse 2008-2009 kokenut työpaikalla henkisen väkivallan ja vieläpä jäänyt henkiin. Suomessa n. 300 ihmistä vuosittain tekee vastaavassa tilanteessa pitkäkestoisen rääkkäyksen johdosta itsemurhan.

    http://ollihakala.blogspot.fi/2015/08/joudun-oikeuteen-tyopaikkakiusattuna.html

    Edustan myös yli 150.000 Suomalaista, jotka joka arkipäivä joutuvat kokemaan henkistä väkivaltaa kouluiissa ja työpaikoilla... Monet siis vuosittain päätyvät itsemurhaan... Miksikö?
    https://www.facebook.com/groups/224174243936/?fref=ts

    Olen nyt sitten "kissan" nostettua pöydälle saanut jopa työpaikastani winnovasta oikeudettomat potkut 5/2014. Sekä toisen ihmisen (Heikki Rakkolaisen joka sai myös oikeudettomat potkut) kirjoittamia tekstejä julkaissut blogissani ja sen johdosta haastettu oikeuteen?! Mikään instanssi ei auta, puutu, reagoi, poliisi, liitto, esivalta etc. pääosin...?

    Missä tämän maan oikeudenmukaisuus oikein menee nykyään? En käsitä enää oikein miten tämä on edes mahdollista Suomessa? Kaikki aidot arvot ollaan ajamassa alas, aivan kuin tietoisesti. (Ordo chaos, nwo) Mikään ei ole enään sitä miltä se näyttää ja kaikki vaikuttaa kaikkeen.

    Suomessa rakenteellinen, poliittinen ja okkultistinen (looshit) korruptio rehoittaa valtoimenaan pahaveli järjestelmissä ja kaikki aito raiskataan liberaali humanismilla.

    Suomeen on oikein luomalla luotu 30-40% uusköyhällistö Kreikan tyyliin ja rikkaat sen kuin rikastuu, jopa 13-17 miljardin "verosuunnitelulla" ym. vääryydellä veroista vuosittain.

    Tällä invaasio vauhdilla Suomi on mennyttä vuodessa, rajojemme vuotaessa sisään hyvin, hyvin paljon aktiivista ja passiivista islamia (kuu epäjumala allahia, historiallinen facta 1/360), jossa mukana jopa isisläisiä!?

    Mutta toteaisin oikeus järjestelmästä ja esivallastamme, jos "heissä" voi olla mm. free masonnia ja odd fellowsia harrastavia, maamme tuhoutuu yllättävänkin nopeasti.

    Tehkää oikeita ratkaisua, jotka kestää päivän valoa, palatkaa arvoihin, jotka luojamme on asettanut.

    Terveisin: -Satakunnan Olli- / Olli Hakala Pori / Politiikassa 2 kertaa "selkään puukotettu" ja myöskin 2 kertaa yrittänyt ilman puoluetukea eduskuntaan 2011-2015...

    Porin vaakunan tekstin mukaisesti: Deus Protector Noster / Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala

    http://ollihakala.blogspot.fi/2015/08/ordo-chaos-globaalisesti-mm-islam-ja.html

    http://ollihakala.blogspot.fi/2015/10/saatanan-viimeiset-petokset-suomessakin_3.html

    VastaaPoista
  6. Mahdollisuus Muutokseen, mutta millaiseen...?

    Hyvin Lasse on sinut Porissa "opetettu" Porin tavoille, videossa (kristillinen muutos kampanja video) jäi hieman kertomatta winnovan asioista... ;)

    Mies, winnovan tj, johon myös luotin, mutta luottamus meni, kuten johtoryhmään winnovassa, poliittiseen, okkultistiseen rakenteelliseen korruptioon, moraalittomuuteen, Porilaiseen tapaan, jota johtaa masonistit, joita kokoomuksessa on eniten...
    https://www.youtube.com/watch?v=vpVstnAHy7A

    Anteeksi on annettu, mutta joka 15 pvä laskujen maksun hetkellä tulee väkisten mieleen 5/2014 oikeudettomat potkut, josta voin kiittää Lassea ja "taustavoimia", mutta nyt on aika asioiden esille tuontiin... Kaiken rahan, vallan ja maineen ajaessa ohi aitojen arvojen, jotka Porissakin, kuten winnovassakin tuhoaa kaiken hyvän kuin mätäpaise, eli loosheissa paha sikiää, turmellen kaiken ja onhan Suomea alasajettukin voimalla 20-30 vuotta, Porissakin jo yli 250 looshilaisen toimesta.

    Lisää tapauksesta -Satakunnan Olli- täältä:
    a) http://ollihakala.blogspot.fi/2013/12/musta-lista-nro-2-ja-3-porin-kaupunki.html
    b) http://ollihakala.blogspot.fi/2015/10/oikeusmurha-porissa.html
    c) http://ollihakala.blogspot.fi/2016/01/time-out-ordo-chaoksesta-nwon-kautta-jo.html

    "He" mustamaalaavat, siis puhuvat selkäsi takana pahaa, manipuloiden ajavat omia etujansa, "selkään puukottavat", "pääosin kurjaa ja köyhää kädestä pitämättä!" Näin Porissa ja koko Suomessa. "free pride mason pankkiirien 33 asteen" agendoja he noudattavat, osa tietäen, osa tietämättään, Porissakin!
    a) http://ollihakala.blogspot.fi/2015/12/free-mason-pankkiirien-suomen-ala-ja.html
    b) http://ollihakala.blogspot.fi/2011/08/edesmenneen-juhani-julinin-paljastukset.html

    Porin Muutoksen pj
    Arvokonservatiivi
    -Satakunnan Olli-
    Olli Hakala Pori
    Deus Protector Noster
    https://www.facebook.com/Porin-Muutos-ry-1417557358538535/?fref=ts

    Henkilökohtaiset agendani täältä kaikki: http://ollihakala.blogspot.fi/
    + https://www.facebook.com/EettistenSaantojenValvontaRy/?fref=ts + http://www.etvk.fi/

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.