Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 14. marraskuuta 2014

Katolilainen kirkko luonut islamin ja joulunkin...


Internetistä arkistoitua, sekä tutki itse asiat historian valossa ym. tietolähteiden avulla ja päättele mikä on aito totuus. (Olen pahoillani jos ns. joulu fiilis latistuu loppuosan tekstistä, itse kiukustuin kun tajusin valheen... Onko valhe traditioiden määrä näin suurta!!?)

Terveisin: 14.11.2014 Olli Hakala Pori



------------------------------------





Huom! Mm. risti ylösalaisin.


Ilmeisimmin kuvamanipulaatiolla karrikoitu kuva internetistä.


Mitä entinen Jesuiittapappi Alberto Rivera kertoi protestantiksi kääntymisensä jälkeen
Mikä oli Vatikaanin osuus islamin synnyssä, sen Rivera sai tietää Vatikaanissa ! !
Rivera on hyvin kiistelty henkilö, mutta hänen kertomustaan ei ole voitu kumota.
Yhteensä 2 artikkelia suomennettu alempana.
Käännös allaolevasta artikkelista
Miten Vatikaani loi Islamin
Miten Vatikaani loi Islamin. Hämmästyttävä kertomus entiseltä Jesuiittapapilta, Alberto Riveralta, minkä hänelle kertoi Cardinaali Bea , kun hän oli Vatikaanissa. Linkeissä tietoa Riveran kertomuksesta.
http://www.chick.com/catalog/comiclist.asp#alberto
http://www.chick.com/articles/houstonletter.asp?FROM=infocenter

Profeetta, Muhammed
Tämä informaatio tuli Alberto Riveralta, entiseltä Jesuiittapapilta, Protestanttiseen kristillisyyteen kääntymisen jälkeen. Se on poimittu "Profeetasta", julkaissut Chick Publications, PO Nox 662, Chino CA 91708
Julkaisemisesta saakka, useiden epäonnistuneiden (julkaisu)yritysten jälkeen elämässään, hän äkkiä kuoli ruokamyrkytykseen.
Hänen todistuksestaan ei pitäisi vaieta. Tri Rivera puhuu meille yhä...
"Mitä olen kertomassa teille, on mitä opin salaisissa selostuksissa Vatikaanissa, kun olin Jesuiittapappi, valan ja viran alaisena.
Jesuiittacardinaali nimeltä Augustine Bea näytti meille miten toivottomasti Roomalaiskatoliset halusivat Jerusalemin kolmannen vuosisadan lopulla. Uskonnollisen historiansa ja strategisen asemansa takia, Pyhä Kaupunki katsottiin arvaamattoman kalliiksi aarteeksi. Oli kehitettävä hanke, jotta Jerusalemista tehtäisiin Roomalaiskatolinen kaupunki.
"Suuri käsittelemätön ihmisvoiman lähde, joka voisi tehdä työn oli Ismaelin lapset. Arabiraukat kellistettiin uhriksi erääseen viisaimmista suunnitelmista mitä koskaan on kehitetty pimeyden voimien kautta.
"Varhaiskristityt menivät kaikkialle evankeliumin kanssa perustaen pieniä seurakuntia, mutta he kohtasivat raskasta vastustusta. Molemmat, juutalaiset ja Rooman hallitus vainosivat Kristukseen uskovia pysäyttääkseen niiden leviämisen. Mutta juutalaiset kapinoivat roomaa vastaan, ja v.70 jKr, Rooman armeijat Kenraali Tiituksen johdolla murskasivat Jerusalemin ja tuhosivat suuren juutalaisen Temppelin, mikä oli Juutalaisten palvonnan sydän...täyttäen Kristuksen ennustuksen Matteus 24:2.
"Tällä pyhällä paikalla tänään, missä Temppeli kerran seisoi, seisoo Kalliomoskeija Islamin toiseksi pyhimpänä paikkana.
"Pyyhkäisevät muutokset olivat luikertelemassa. Korruptio, apatia, ahneus, raakuus, kieroutuminen ja kapina olivat syömässä Rooman Empiiriä, ja se oli valmis romahtamaan. Vainot Kristittyjä vastaan oli hyödytön, niinkauan kuin he jatkoivat elämänsä antamista alttiiksi Kristuksen evankeliumin puolesta.
"Ainoa tapa, jolla Saatana voisi pysäyttää tämän luottamuksen, oli luoda jäljitelty "Kristillinen" uskonto Jumalan työn tuhoamiseksi. Ratkaisu oli Roomassa. Heidän uskontonsa oli tullut muinaisesta Babyloniasta ja kaikki mitä tarvittiin oli kasvomuutos. Tämä ei tapahtunut yhdessä yössä, mutta alkoi "alkukirkon isien" kirjoituksilla.
"Suuri jäljitelmäuskonto oli Roomalaiskatolilaisuus, kutsuttu "Mysteerio, Suuri Babylon, Maan Porttojen ja Kauhistusten Äiti." Ilmestyskirja 17:5. Se nostettiin syrjäyttämään evankeliumi, teurastamaan Kristukseen uskovia, muodostamaan uskontoja, luomaan sotia ja tekemään kansat päihtyneiksi hänen haureutensa viinistä, kuten tulemme näkemään.
"Kolmella pääuskonnolla on yksi yhteinen asia - jokaisella on pyhä paikka, mistä ne etsivät opastusta. Roomalaiskatolisuus katsoo Vatikaaniin Pyhänä Kaupunkina. Juutalaiset katsovat itkumuuriin Jerusalemissa, ja muslimit katsovat Mekkaan Pyhänä Kaupunkinaan. Jokainen ryhmä uskoo, että he saavat tietyn tyyppisiä siunauksia lopuksi elämäänsä, vierailemalla pyhillä paikoillaan.
"Alussa, arabivierailijat saattoivat tuoda lahjoja "Herran Huoneeseen," ja Kaaban pitäjät olivat armollisia kaikille, jotka tulivat. Jotkut toivat epäjumalansa ja haluten olla loukkaamatta näitä ihmisiä, heidän epäjumalansa sijoitettiin sisälle pyhäkköön. On sanottu, että juutalaiset katselivat Kaabaan syrjäisenä Herran kirkkotelttana kunnioittavalla pelolla, kunnes se saastui epäjumalista.
"Heimoriidoissa eräästä lähteestä(Zamzam) Kaaban aarre ja uhrilahjat, joita pyhiinvaeltajat olivat antaneet, poljettiin alas lähteeseen ja se täyttyi hiekasta - se katosi. Monta vuotta myöhemmin Adb Al-Muttalib'ille annettiin näkyjä, joissa hänelle kerrottiin, mistä löytää lähde ja sen aarre. Hänestä tuli Mekan sankari, ja hänet oli määrätty tulemaan Muhammedin isoisäksi.
"Ennen tätä aikaa, Augustinuksesta tuli Pohjois-Afrikan piispa ja hän oli tehokas voittaessaan arabeja Roomalaiskatolisuuteen, sisältäen kokonaisia heimoja. Näiden Katolisuuteen kääntyneiden arabien joukossa kehitettiin luonnos etsiä arabeille profeetta.
"Muhammedin isä kuoli sairauteen ja pojat, jotka olivat syntyneet suuriin arabiperheisiin paikoissa kuten Mekka, lähetettiin autiomaahan imetettäviksi ja vieroitettaviksi ja viettämään jonkun aikaa lapsuudestaan beduiiniheimojen kanssa harjoituksia varten ja jotta vältettäisiin kaupunkien vitsauksia.
"Senjälkeen kun hänen äitinsä ja isoisänsä myös kuolivat, Muhammed oli setänsä kanssa, kun Roomalaiskatolinen munkki huomasi hänen identiteettinsä ja sanoi, "Ottakaa veljenne poika takaisin maahansa ja vartioikaa häntä juutalaisia vastaan, sillä jumalan kautta, jos he näkevät hänet ja tietävät hänestä, mitä minä tiedän, he tulevat hankkimaan pahaa häntä vastaan. Suuria asioita on varastossa tälle sinun veljenpojallesi."
"Roomalaiskatolinen munkki oli puhallellut liekkejä tulevaisuuden juutalaisvainoja varten Muhammedin seuraajien käsissä. Vatikaani kiihkeästi halusi Jerusalemin, sen uskonnollisen merkittävyyden takia, mutta oli torjuttu juutalaisten toimesta.
"Toinen ongelma oli Pohjois-Afrikan tosi kristityt, jotka saarnasivat evankeliumia. Roomalaiskatolilaisuus oli kasvamassa voimassa, mutta ei voinut sietää oppositiota. "Jotenkin Vatikaanin oli luotava ase eliminoidakseen molemmat, juutalaiset ja tosi kristityt uskovat, jotka kieltäytyivät ottamasta vastaan Roomalaiskatolilaisuutta. Katsellen Pohjois-Afrikkaan, he näkivät Arabien paljouden ihmisvoiman lähteenä tekemään heidän likaisen työnsä.
"Joistakin arabeista oli tullut Roomalaiskatolisia, ja voitaisiin käyttää raportoimassa informaatiota Rooman johtajille. Toiset olisivat käytettävissä maanalaisessa vakoiluverkossa suorittamassa Rooman mestarisuunnitelmaa, kontrolloimaan suuria arabijoukkoja, jotka hylkäsivät katolilaisuuden. Kun "St. Augustinus" ilmaantui näyttämölle, hän tiesi, mitä oli tapahtumassa. Hänen luostarinsa palvelivat tukikohtina etsittäessä ja tuhottaessa Kristittyjen omistamia Raamatun käsikirjoituksia.
"Vatikaani halusi luoda Arabeille Messiaan, jonkun, jonka he voisivat nostaa suurena johtajana, karismaattisen miehen, johon he voisivat liittyä, ja mahdollisesti yhdistää kaikki ei-katoliset Arabit hänen taakseen, luotaessa mahtava armeija, joka voisi viime kädessä valloittaa Jerusalemin paaville.

How the Vatican created Islam

How the Vatican created Islam. The astonishing story from an ex-Jesuit priest, Alberto Rivera, which was told to him by Cardinal Bea while he was at the Vatican.

http://www.chick.com/catalog/comiclist.asp#alberto
http://www.chick.com/articles/houstonletter.asp?FROM=infocenter

The Prophet, Muhammad
This information came from Alberto Rivera, former Jesuit priest after his conversion to Protestant Christianity. It is excerpted from "The Prophet," published by Chick Publications, PO Box 662, Chino CA 91708.
Since its publication, after several unsuccessful attempts on his life, he died suddenly from food poisoning.
His testimony should not be silenced. Dr. Rivera speaks to us still...
"What I’m going to tell you is what I learned in secret briefings in the Vatican when I was a Jesuit priest, under oath and induction.
"A Jesuit cardinal named Augustine Bea showed us how desperately the Roman Catholics wanted Jerusalem at the end of the third century. "Because of its religious history and its strategic location, the Holy City was considered a priceless treasure. A scheme had to be developed to make Jerusalem a Roman Catholic city.
"The great untapped source of manpower that could do this job was the children of Ishmael. The poor Arabs fell victim to one of the most clever plans ever devised by the powers of darkness.
"Early Christians went everywhere with the gospel setting up small churches, but they met heavy opposition. Both the Jews and the Roman government persecuted the believers in Christ to stop their spread. But the Jews rebelled against Rome, and in 70 AD, Roman armies under General Titus smashed Jerusalem and destroyed the great Jewish temple which was the heart of Jewish worship…in fulfillment of Christ’s prophecy in Matthew 24:2.
"On this holy placed today where the temple once stood, the Dome of the Rock Mosque stands as Islam’s second most holy place.
"Sweeping changes were in the wind. Corruption, apathy, greed, cruelty, perversion and rebellion were eating at the Roman Empire, and it was ready to collapse. The persecution against Christians was useless as they continued to lay down their lives for the gospel of Christ.
"The only way Satan could stop this thrust was to create a counterfeit "Christian" religion to destroy the work of God. The solution was in Rome. Their religion had come from ancient Babylon and all it needed was a face-lift. This didn’t happen overnight, but began in the writings of the "early church fathers."
"It was through their writings that a new religion would take shape. The statue of Jupiter in Rome was eventually called St. Peter, and the statue of Venus was changed to the Virgin Mary. The site chosen for its headquarters was on one of the seven hills called "Vaticanus," the place of diving serpent where the Satanic temple of Janus stood.
"The great counterfeit religion was Roman Catholicism, called "Mystery, Babylon the Great, the Mother of Harlots and Abominations of the Earth." Revelation 17:5. She was raised up to block the gospel, slaughter the believers in Christ, establish religions, create wars and make the nations drunk with the wine of her fornication as we will see.
"Three major religions have one thing in common - each has a holy place where they look for guidance. Roman Catholicism looks to the Vatican as the Holy City. The Jews look to the wailing wall in Jerusalem, and the Muslims look to Mecca as their Holy City. Each group believes that they receive certain types of blessings for the rest of their lives for visiting their holy place.
"In the beginning, Arab visitors would bring gifts to the "House of God," and the keepers of the Kaaba were gracious to all who came. Some brought their idols and, not wanting to offend these people, their idols were placed inside the sanctuary. It is said that the Jews looked upon the Kaaba as an outlying tabernacle of the Lord with veneration until it became polluted with idols.
"In a tribal contention over a well (Zamzam) the treasure of the Kaaba and the offerings that pilgrims had given were dumped down the well and it was filled with sand - it disappeared. Many years later Adb Al-Muttalib was given visions telling him where to find the well and its treasure. He became the hero of Mecca, and he was destined to become the grandfather of Muhammad.
"Before this time, Augustine became the bishop of North Africa and was effective in winning Arabs to Roman Catholicism, including whole tribes. It was among these Arab converts to Catholicism that the concept of looking for an Arab prophet developed.
"Muhammad’s father died from illness and sons born to great Arab families in places like Mecca were sent into the desert to be suckled and weaned and spend some of their childhood with Bedouin tribes for training and to avoid the plagues in the cities.
"After his mother and grandfather also died, Muhammad was with his uncle when a Roman Catholic monk learned of his identity and said, "Take your brother’s son back to his country and guard him against the Jews, for by god, if they see him and know of him that which I know, they will construe evil against him. Great things are in store for this brother’s son of yours."
"The Roman Catholic monk had fanned the flames for future Jewish persecutions at the hands of the followers of Muhammad. The Vatican desperately wanted Jerusalem because of its religious significance, but was blocked by the Jews.
"Another problem was the true Christians in North Africa who preached the gospel. Roman Catholicism was growing in power, but would not tolerate opposition. "Somehow the Vatican had to create a weapon to eliminate both the Jews and the true Christian believers who refused to accept Roman Catholicism. Looking to North Africa, they saw the multitudes of Arabs as a source of manpower to do their dirty work.
"Some Arabs had become Roman Catholic, and could be used in reporting information to leaders in Rome. Others were used in an underground spy network to carry out Rome’s master plan to control the great multitudes of Arabs who rejected Catholicism. When "St Augustine" appeared on the scene, he knew what was going on. His monasteries served as bases to seek out and destroy Bible manuscripts owned by the true Christians.
"The Vatican wanted to create a messiah for the Arabs, someone they could raise up as a great leader, a man with charisma whom they could train, and eventually unite all the non-Catholic Arabs behind him, creating a mighty army that would ultimately capture Jerusalem for the pope.

Roberto Riveran Vatikaanissa kuulema selostus (kännös allaolevasta)
"Vatikaanin selostuksessa, Cardinaali Bea kertoi meille tämän kertomuksen:
'Eräs rikas arabialainen rouva, joka oli paavin uskollinen seuraaja, näytteli valtavaa osaa tässä draamassa. Hän oli leski nimeltä Khadijah. Hän antoi varansa kirkolle ja oli eläkkeellä eräässä luostarissa , mutta hänelle oli annettu toimeksianto. Hänen oli löydettävä loistokas nuori mies, jota Vatikaani voisi käyttää luotaessa uusi uskonto ja josta tulisi messias Ismaelin lapsille.
Khadijah'illa oli serkku nimeltä Waraquah,, joka myös oli hyvin uskollinen Roomalaiskatolinen ja Vatikaani asetti hänet kriittiseen rooliin Muhammedin neuvonantajana. Hänellä oli suunnaton vaikutus Muhammediin.
'Opettajia lähetettiin nuoren Muhammedin luokse ja hänellä oli tehokasta harjoitusta. Muhammed opiskeli Pyhän Augustinuksen tekoja, mikä valmisti häntä hänen "suureen kutsumukseensa." Vatikaanilla oli Katolisia arabeja pitkin Pohjois-Afrikkaa levittämässä kertomusta eräästä suuresta, joka oli nousemassa kansan joukossa ja olisi heidän Jumalansa valittu.
'Kun Muhammedia valmistettiin hänelle kerrottiin, että juutalaiset olivat hänen vihollisiaan ja että ainoat tosi kristityt olivat Roomalaiskatolisia. Hänelle opetettiin, että muut kutsuen itseään kristityiksi olivat oikeastaan katalia petkuttajia ja jotka pitäisi tuhota. Monet muslimit uskovat tämän.
'Muhammed alkoi saada "jumalallisia ilmestyksiä" ja hänen vaimonsa katolinen serkku Waraquah auttoi tulkitsemaan niitä. Tästä tuli Koraani. Muhammedin viidentenä tehtävävuotena, vaino tuli hänen seuraajiaan vastaan, koska he kieltäytyivät palvomasta epäjumalia Kaabasa.
'Muhammedia jotkut heistä neuvoivat pakenemaan Abessiniaan, missä Negus, Roomalaiskatolinen kuningas hyväksyi heidät, koska Muhammedin näkemykset neitsyt Mariasta olivat niin lähellä roomalaiskatolista oppia. Nämä muslimit saivat suojelun katoliselta kuninkaalta Muhammedin ilmestysten takia.
'Myöhemmin Muhammed valloitti Mekan ja Kaaban, jotka puhdistettiin epäjumalista. Historia osoittaa, että ennen islamin olemassaoloa, Saabalaiset Arabiasa palvoivat kuu-jumalaa, joka oli naimisissa aurinko-jumalan kanssa. He synnyttivät kolme jumalatarta, joita palvottiin kautta Arabialaisen maailman "Allahin tyttärinä". Eräs epäjumala kaivettiin Hazorissa Palestiinassa 1950. Se osoittaa Allahin istumassa valtaistuimella kuunsirppi rinnallaan.
'Muhammed väitti, että hänellä oli näky Allahilta ja siinä kerrottiin, "Sinä olet Allahin sanansaattaja." Tämä aloitti hänen uransa profeettana ja hän sai monia sanomia. Aikaa myöten Muhammed kuoli, islamin usko oli leviämässä. Arabipaimentolaisheimot liittivät voimansa Allahin ja hänen profeettansa, Muhammedin nimessä.
'Muutamat Muhammedin kirjoitukset pantiin Koraaniin, toisia ei koskaan julkaistu. Ne ovat nyt korkea-arvoisten islamin uskon pyhien miesten (Ajatollahit) käsissä.
"Kun Cardinaali Bea jakoi asioita kanssamme Vatikaanissa, hän sanoi, näitä kirjoituksia vartioidaan, koska ne sisältävät informaatiota, mikä yhdistää Vatikaanin Islamin luomiseen. "Molemmilla tahoilla on niin paljon tietoa toisistaan, että jos paljastuisi, se loisi sellaisen skandaalin, että se olisi tuho molemmille uskonnoille.
"Heidän "pyhässä" kirjassaan, Koraanissa, Kristusta pidetään vain profeettana. Jos paavi oli Hänen edustajansa maan päällä, sitten hänen myös täytyy olla Jumalan profeetta. Tämä aiheutti Muhammedin seuraajille pelkoa ja kunnioitusta paavia kohtaan toisena "pyhänä miehenä".
"Paavi toimi nopeasti ja antoi julistukset suoden suoden arabikenraaleille luvan hyökätä ja valloittaa Pohjois-Afrikan kansat. Vatikaani auttoi rahoittamalla näitten massiivisten islamilaisten armeijoiden rakentamisessa vaihtaen kolmeen suosikkiin:
1. Eliminoida Juutalaiset ja Kristityt(tosi uskovat, joita he kutsuivat infidels=vääräuskoiset)
2. Suojella Augustiinisia munkkeja ja roomalaiskatolisia.
3. Valloittaa Jerusalem "Hänen Pyhyydelleen" Vatikaanissa.
" Kun aika kului, Islamin vallasta tuli valtava... Juutalaisia ja tosi Kristittyjä teurastettiin, ja Jerusalem putosi heidän käsiinsä. Roomalaiskatolisia vastaan ei koskaan hyökätty, eikä heidän pyhäkköjään tänä aikana. Mutta kun paavi pyysi Jerusalemia, hän oli hämmästynyt heidän kiellostaan! Arabikenraaleilla oli sellainen sotilasmenestys, että paavi ei voinut heitä pelotella - mikään ei voinut olla heidän oman suunnitelmansa tiellä.
"Waraquah'in alaisuudessa, Muhammed kirjoitti, että Abraham uhrasi poikansa Ismaelin uhrina. Raamattu sanoo, että Iisak oli uhri, mutta Muhammed poisti Iisakin nimen ja pani tilalle Ismaelin nimen. Tämän ja Muhammedin näyn seurauksena, uskolliset muslimit rakensivat Kalliomoskeijan Ismaelin kunniaksi Juutalaisen Temppelin paikalle, mikä tuhottiin v.70 AD. Tämä teki Jerusalemin Islamin uskon 2. pyhimmäksi paikaksi. Miten he voisivat antaa sellaisen pyhitetyn pyhäkön paaville aiheuttamatta kapinaa?
"Paavi sai todeta, että mitä olivat luoneet, oli poissa kontrollista, kun hän kuuli heidän kutsuvan "Hänen Pyhyyttään" vääräuskoiseksi. Muslimikenraalit olivat päättäneet valloittaa maailman Allahille ja nyt he kääntyivät kohti Eurooppaa. Islamin lähettiläät lähestyivät paavia ja pyysivät paavillista julistusta antaa heille luvan valloittaa Euroopan maat.
"Vatikaani oli raivoissaan; sota oli väistämätön. Ajallinen valta ja maailman kontrolloiminen oli katsottu paavin perusoikeudeksi. Hän ei voinut ajatella sen jakamista noiden kanssa, joita hän piti pakanoina." Paavi nosti esiin armeijansa ja kutsui heitä ristiretkeläisiksi lyödäkseen takaisin Ismaelin lapset katolista Eurooppaa kahmaisemasta. Ristiretket jatkuivat vuosisatoja ja Jerusalem luisui pois paavin käsistä.
"Turkki putosi ja Espanja ja Portugali vallattiin islamin voimien avulla. Portugalissa, he kutsuivat vuorikylää "Fatimaksi", Muhammedin tyttären kunniaksi, ei koskaan uneksien, että siitä tulisi maailmankuulu. Vuosia myöhemmin, kun muslimiarmeijat olivat asemissa Sardinian ja Corsican saarilla, hyökätäkseen Italiaan, oli olemassa vakava ongelma. Islamilaiset kenraalit totesivat, että he olivat edenneet liian kauas. Oli rauhanneuvottelujen aika. Eräs neuvottelijoista oli Franciscus Assisilainen.
"Tuloksena muslimien sallittiin miehittää Turkki "Kristityssä" maailmassa, ja katolisten sallittiin miehittää Libanon arabimaailmassa. Myös oli sovittu, että muslimit saattaisivat rakentaa moskeijoita katolisiin maihin ilman keskeytystä, niin kauan kuin roomalaiskatolisuus kukoistaisi arabimaissa.
"Cardinaali Bea kertoi meille Vatikaanissa selostaen, että molemmat, muslimit ja roomalaiskatoliset sopivat estävänsä ja tuhoavansa yhteisen vihollisensa, Raamattuun-uskovat kristityt lähetyssaarnaajat. Näitten konkordaattien kautta, Saatana sulki Ismaelin lapsilta Kirjoitusten ja totuuden tuntemisen.
Vatikaani myös rakentaa vihan kampanjaa arabimuslimien ja juutalaisten välille. Ennen tätä, heidän oli yhdessä oltava rauhanomaisesti. Islamilainen yhteisö katselee Raamattuun uskovaa lähetyssaarnaajaa paholaisena, joka tuo myrkkyä Allahin lapsille. Tämä selittää vuosien palvelutyön noissa maissa vähäisin tuloksin.
"Seuraava suunnitelma oli kontrolloida islamia. Vuonna 1910, Portugali oli tulossa sosialistiseksi. Punaiset liput ilmaantuivat ja katolinen kirkko oli kohtaamassa ison ongelman. Lisääntyvä määrä oli kirkkoa vastaan. Jesuiitat halusivat Venäjän sekaantumista, ja tämän näyn sijainti Fatimassa saattoi näytellä avainosaa islamin vetämisessä Äiti-Kirkkoon.
"Vuonna 1917, Neitsyt ilmestyi Fatimassa. "Jumalan Äiti" oli murskaava menestys, saaden joukot pursuamaan. Tuloksena sosialistinen Portugali kärsi murskatappion. Roomalaiskatoliset maailmanlaajuisesti alkoivat rukoilla Venäjän kääntymistä ja Jesuiitat keksivät Novenat Fatimaan, jotka he saattoivat suorittaa kautta Pohjois-Afrikan, levittäen hyviä julkisia suhteita muslimimaailmaan. Arabit ajattelivat, että he olivat kunnioittamassa Muhammedin tytärtä, mitä juuri jesuiitat halusivat heidän uskovan.
"Tuloksena Fatiman näystä, Paavi Pius XII määräsi natsiarmeijansa murskaamaan Venäjän ja Ortodoksisen uskonnon ja tekemään Venäjästä roomalaiskatolisen. Muutama vuosi hävityn II maailmansodan jälkeen, Paavi Pius XII säikytti maailmaa hämärällä aurinkonäyn tanssilla, pitääkseen Fatiman uutisissa. Se oli suuri uskonnollinen show bizarri ja maailma nieli sen.
"Ei ihmettelemistä, Paavi Pius oli ainoa, joka näki tämän näyn. Tuloksena, ryhmä seuraajia on kasvanut siniseen Armeijaan maailmanlaajuisesti, käsittäen yhteensä miljoonia uskollisia roomalaiskatolisia valmiina kuolemaan siunatun neitsyen takia. Mutta emme ole nähneet vielä mitään. Jesuiitoilla on Neitsyt Mariansa ajoitettu ilmestymään 4-5 kertaa Kiinassa . Venäjällä ja pääilmestyminen US:ssa.
"Mitä tällä on tekemistä islamin kanssa? Huomaa piispa Sheenin lausunto: " Leidimme ilmestyminen Fatimassa merkitsi käännekohtaa maailman 350 miljoonan muslimin historiassa. Tyttärensä kuoleman jälkeen Muhammed kirjoitti , että hän "on pyhin kaikista naisista paratiisissa, Mariasta seuraava."
"Hän uskoi, että Neitsyt Maria valitsi olla tunnettu Meidän Leidi Fatimanamme merkkinä ja lupauksena, että muslimit, jotka uskovat Kristuksen neitseestä syntymiseen, tulevat uskomaan Hänen jumaluuteensa. Piispa Sheen osoitti, että pyhiinvaellus-neitsytpatsaat Meidän Leidistämme Fatimasta, olivat ihastuksella vastaanotettu Afrikan, Intian ja muuallakin muslimien taholla, ja että monet muslimit ovat nyt tulossa roomalaiskatoliseen kirkkoon."
pääsivulle


"In the Vatican briefing, Cardinal Bea told us this story:
'A wealthy Arabian lady who was a faithful follower of the pope played a tremendous part in this drama. She was a widow named Khadijah. She gave her wealth to the church and retired to a convent, but was given an assignment. She was to find a brilliant young man who could be used by the Vatican to create a new religion and become the messiah for the children of Ishmael.
'Khadijah had a cousin named Waraquah,, who was also a very faithful Roman Catholic and the Vatican placed him in a critical role as Muhammad’s advisor. He had tremendous influence on Muhammad.
'Teachers were sent to young Muhammad and he had intensive training. Muhammad studied the works of St. Augustine which prepared him for his "great calling." The Vatican had Catholic Arabs across North Africa spread the story of a great one who was about to rise up among the people and be the chosen one of their God.
'While Muhammad was being prepared, he was told that his enemies were the Jews and that the only true Christians were Roman Catholic. He was taught that others calling themselves Christians were actually wicked impostors and should be destroyed. Many Muslims believe this.
'Muhammad began receiving "divine revelations" and his wife’s Catholic cousin Waraquah helped interpret them. From this came the Koran. In the fifth year of Muhammad’s mission, persecution came against his followers because they refused to worship the idols in the Kaaba.
'Muhammad instructed some of them to flee to Abysinnia where Negus, the Roman Catholic king accepted them because Muhammad’s views on the virgin Mary were so close to Roman Catholic doctrine. These Muslims received protection from Catholic kings because of Muhammad’s revelations.
'Muhammad later conquered Mecca and the Kaaba was cleared of idols. History proves that before Islam came into existence, the Sabeans in Arabia worshiped the moon-god who was married to the sun-god. They gave birth to three goddesses who were worshipped throughout the Arab world as "Daughters of Allah" An idol excavated at Hazor in Palestine in 1950’s shows Allah sitting on a throne with the crescent moon on his chest.
'Muhammad claimed he had a vision from Allah and was told, "You are the messenger of Allah." This began his career as a prophet and he received many messages. By the time Muhammad died, the religion of Islam was exploding. The nomadic Arab tribes were joining forces in the name of Allah and his prophet, Muhammad.
'Some of Muhammad’s writings were placed in the Koran, others were never published. They are now in the hands of high ranking holy men (Ayatollahs) in the Islamic faith.'
"When Cardinal Bea shared with us in the Vatican, he said, These writings are guarded because they contain information that links the Vatican to the creation of Islam. "Both sides have so much information on each other, that if exposed, it could create such a scandal that it would be a disaster for both religions.
"In their "holy" book, the Koran, Christ is regarded as only a prophet. If the pope was His representative on earth, then he also must be a prophet of God. This caused the followers of Muhammad to fear and respect the pope as another "holy man."
"The pope moved quickly and issued bulls granting the Arab generals permission to invade and conquer the nations of North Africa. The Vatican helped to finance the building of these massive Islamic armies in exchange for three favors:
1. Eliminate the Jews and Christians (true believers, which they called infidels).
2. Protect the Augustinian Monks and Roman Catholics.
3. Conquer Jerusalem for "His Holiness" in the Vatican.
"As time went by, the power of Islam became tremendous…Jews and true Christians were slaughtered, and Jerusalem fell into their hands. Roman Catholics were never attacked, nor were their shrines, during this time. But when the pope asked for Jerusalem, he was surprised at their denial! The Arab generals had such military success that they could not be intimidated by the pope - nothing could stand in the way of their own plan.
"Under Waraquah’s direction, Muhammad wrote that Abraham offered Ishmael as a sacrifice. The Bible says that Isaac was the sacrifice, but Muhammad removed Isaac’s name and inserted Ishmael’s name. As a result of this and Muhammad’s vision, the faithful Muslims built a mosque, the Dome of the Rock, in Ishmael’s honor on the site of the Jewish temple that was destroyed in 70 AD. This made Jerusalem the 2nd most holy place in the Islam faith. How could they give such a sacred shrine to the pope without causing a revolt?
"The pope realized what they had created was out of control when he heard they were calling "His Holiness" an infidel. The Muslim generals were determined to conquer the world for Allah and now they turned toward Europe. Islamic ambassadors approached the pope and asked for papal bulls to give them permission to invade European countries.
"The Vatican was outraged; war was inevitable. Temporal power and control of the world was considered the basic right of the pope. He wouldn’t think of sharing it with those whom he considered heathens. "The pope raised up his armies and called them crusades to hold back the children of Ishmael from grabbing Catholic Europe. The crusades lasted centuries and Jerusalem slipped out of the pope’s hands.
"Turkey fell and Spain and Portugal were invaded by Islamic forces. In Portugal, they called a mountain village "Fatima" in honor of Muhammad’s daughter, never dreaming it would become world famous. "Years later when the Muslim armies were poised on the islands of Sardinia and Corsica, to invade Italy, there was a serious problem. The Islamic generals realized they were too far extended. It was time for peace talks. One of the negotiators was Francis of Assisi.
"As a result, the Muslims were allowed to occupy Turkey in a "Christian" world, and the Catholics were allowed to occupy Lebanon in the Arab world. "It was also agreed that the Muslims could build mosques in Catholic countries without interference as long as Roman Catholicism could flourish Arab countries.
"Cardinal Bea told us in Vatican briefings that both the Muslims and Roman Catholics agreed to block and destroy the efforts of their common enemy, Bible-believing Christianm missionaries. Through these concordats, Satan blocked the children of Ishmael from a knowledge of Scripture and the truth.
The Vatican also engineers a campaign of hatred between the Muslim Arabs and the Jews. Before this, they had co-existed peacefully. "The Islamic community looks on the Bible-believing missionary as a devil who brings poison to the children of Allah. This explains years of ministry in those countries with little results.
"The next plan was to control Islam. In 1910, Portugal was going Socialistic. Red flags were appearing and the Catholic Church was facing a major problem. Increasing numbers were against the church. "The Jesuits wanted Russia involved, and the location of this vision at Fatima could play a key part in pulling Islam to the Mother Church.
"In 1917, the Virgin appeared in Fatima. "The Mother of God" was a smashing success, playing to overflow crowds. As a result, the Socialists of Portugal suffered a major defeat. "Roman Catholics world-wide began praying for the conversion of Russia and the Jesuits invented the Novenas to Fatima which they could perform throughout North Africa, spreading good public relations to the Muslim world. The Arabs thought they were honoring the daughter of Muhammad, which is what the Jesuits wanted them to believe.
"As a result of the vision of Fatima, Pope Pius XII ordered his Nazi army to crush Russia and the Orthodox religion and make Russia Roman Catholic." A few years after he lost World war II, Pope Pius XII startled the world with his phoney dancing sun vision to keep Fatima in the news. It was great religious show biz and the world swallowed it.
"Not surprisingly, Pope Pius was the only one to see this vision. As a result, a group of followers has grown into a Blue Army world-wide, totaling millions of faithful Roman Catholics ready to die for the blessed virgin. "But we haven’t seen anything yet. The Jesuits have their Virgin Mary scheduled to appear four or five times in China, Russia, and major appearance in the U.S.
"What has this got to do with Islam? Note Bishop Sheen’s
statement: "Our Lady’s appearances at Fatima marked the turning point in the history of the world’s 350 million Muslims. After the death of his daughter, Muhammad wrote that she "is the most holy of all women in Paradise, next to Mary."

"He believed that the Virgin Mary chose to be known as Our Lady of Fatima as a sign and a pledge that the Muslims who believe in Christ’s virgin birth, will come to believe in His divinity. "Bishop Sheen pointed out that the pilgrim virgin statues of Our Lady of Fatima were enthusiastically received by Muslims in Africa, India, and elsewhere, and that many Muslims are now coming into the Roman Catholic Church."

--------------------------------

JOULUN HISTORIA

Mistä joulu on peräisin?

Päästäksemme selville joulun alkuperästä, meidän on perehdyttävä vuosituhansia vanhan Baabelin eli Babylonin uskonnon syntyhistoriaan. Raamattu kertoo 1.Moos. 10.luvussa ja 1.Moos. 11. luvun alussa Baabelin kaupungin ja Baabelin tornin synnystä. Vedenpaisumuksen jälkeen Nooan pojalle Haamille syntyi poika nimeltä Kuus. Historiallisten lähteitten mukaan Kuus meni naimisiin hyvin kauniin, mutta pahuutta täynnä olevan naisen, Semiramiksen (Semiramus) kanssa. Heille syntyi poika, nimeltään Nimrod. Kun Nimrod kasvoi aikuiseksi, hän meni naimisiin äitinsä Semiramiksen kanssa. Nimrod rakensi Raamatun mukaan Baabelin kaupungin Sinearin maahan. Sinearin lakeudelle rakennettiin myös Baabelin torni, josta muodostui Nimrodin ja Semiramiksen johdolla toimiva saatanallisen Baabelin okkultismiuskonnon keskuspaikka. Raamattu nimittää Nimrodia mahtavaksi metsämieheksi Herran edessä, koska hän metsästi ihmissieluja Baabelin uskonnon orjiksi.

Nimrod ja Semiramis panivat alulle saatanallisen Baabelin uskonnollisen järjestelmän, jota kutsuttiin myös Baalin palvonnaksi. Salaisissa okkulttisissa menoissa uhrattiin lapsia polttamalla Molokille eli Nimrodille (katso 3.Moos. 18-21, 2.Aik. 33:6 ). Nimrodin ja Semiramiksen johdolla kaikkinainen valkoinen ja musta magia, okkultismi, astrologia ja taivaan joukkojen palvonta nousivat kukoistukseen. Baabelissa harjoitettiin myös uskonnollista tähtitiedettä ja planeettoja tutkittiin ja palvottiin. Tämän pohjalta myöhemmin roomalaiset kehittivät kalenterijärjestelmän, joka nyt vallitsee länsimaissa ja kautta maapallon. Näin meidän kalenterissamme on sunnuntai=Auringon päivä, maanantai = Kuun päivä, tiistai = Marsin päivä, keskiviikko = Merkuriuksen päivä, torstai = Jupiterin päivä, perjantai = Venuksen päivä, lauantai = Saturnuksen päivä.
Tuohon aikaa oli Jumalaa pelkäävän Nooan poika Seem vielä elossa. Tämä seemiläisten kansojen esi-isä, kuultuaan Nimrodin kauheasta epäjumalanpalvonnasta, surmasi hänet, hakkasi hänen ruumiinsa palasiksi ja lähetti Nimrodin ruumiin palaset eri kaupunkeihin, varoitukseksi niille.

Nimrodin kuoleman jälkeen Baabelin uskonto joutui joksikin aikaa maan alle. Semiramis ei kuitenkaan antanut periksi, vaan uskonnon harjoitus jatkui hänen johdollaan. Nimrodin kuoleman jälkeen Semiramis selitti, että Nimrodista oli nyt tullut auringonjumala Baal. Semiramis tuli raskaaksi ja selitti, että hän on silti vielä neitsyt. Semiramis synnytti pojan ja antoi tälle nimen Tammus. Semiramus selitti Tammuksen olevan nyt uudelleen ruumiillistunut auringonjumala Nimrod eli Baal, joka oli siinnyt jumalan hengestä. Semiramis kehitti nyt äiti-lapsi-kultin, jonka symboliksi tuli Semiramis-äiti Tammus-lapsi käsivarsillaan. Koska kuu oli Semiramiksen symboli ja aurinko Tammuksen eli uudelleenruumiillistuneen auringonjumala Nimrod/Baalin symboli, tuli Semiramuksen pään ympärille kuun sädekehä ja Tammuksen pään ympärille auringon sädekehä, äiti-lapsi-kultin kuvissa.

Semiramis korotti itsensä taivaan kuningattareksi, jota tuli rukoilla ja palvoa jumalattarena ja jonka kautta tuli pelastus ja elämä. Baabelin uskontoon kuului myös salainen ripittäytyminen Baabelin papeille, jotka saattoivat näin pitää rippisalaisuuksien avulla synnintunnustajat talutusnuorassaan. Semiramis opetti ihmisten puhdistuvan synneistään veden vihmonnan avulla. Kuoleman jälkeen sielu puhdistui kiirastulessa.
Historiallisen perimätiedon mukaan villisika tappoi Semiramuksen pojan Tammuksen tämän ollessa kerran metsällä. Tämän seurauksena määrättiin kaikki äiti-lapsi-jumalaa palvomaan erottautuneet neitsyet paastoamaan neljäkymmentä päivää. Paastojakson loputtua Tammus nousi kuolleista Ishtarin juhlassa (Ishtar on Astarten eli Semiramuksen yksi nimi). Ishtarin juhlasta tuli sen jälkeen vuotuinen Tammuksen kuolleista nousemisen merkkipäivä. Tammukselle pyhitettiin muna, joka Ishtarin juhlapäivänä otettiin kuolemasta puhkeavan elämän vertauskuvaksi. Taivaan kuningattarelle Semiramukselle uhrattiin myös T-kirjaimella koristeltu kakku. Myöhemmin T-kirjain muuttui ristin tai X-kirjaimen muotoiseksi. (Huomaa englannin kielessä Easter=pääsiäinen)

Kuinka Rooman pedon sarvi on muuttanut ajat ja lain? Raamattu kertoo meille Jumalan antamasta ajanlaskujärjestelmästä, jota vain Israelin kansa noudattaa maailmassa. Tähän kalenteriin perustuvat Jumalan juhla-ajatkin. Esim. pääsiäinen tulisi viettää, niin kuin alkuseurakunta vietti, ensimmäisen kuun eli Nisankuun 14. päivä ja heti sen perään 7 päivää kestävä happamattoman leivän juhla-aika keväällä. Roomalainen hallitsija, Julius Caesar, Baabelin uskontoon perustuen, pani alulle juliaanisen ajanlaskun tammikuun 1. päivä 45 eKr. Tätä juliaanista ajanlaskua paranteli paavi Gregorius XIII, joka määräsi bullassaan helmikuun 24. päivä 1582 nimeään kantavan gregoriaanisen ajanlaskun, joka on nyt levinnyt yli maailman.

Kolmesataa-luvun alussa Roomassa oli sisällissota. Tuolloin Konstantinus Suuri, Danielin ennustuksen mukaisesti, raivasi kolme kilpailevaa keisarikandidaattia tieltään. Maximianus lyötiin ja tapettiin Marseillessa 310 jKr., Maxentius voitettiin Milvian sillalla ja mestattiin 312 jKr., ja Licinius lyötiin ja murhattiin 324 jKr. Saadakseen vaikutusvaltaisiksi nousseet kristityt puolelleen sisällissodassa Maxentiusta vastaa 312 jKr., Konstantinus julisti, että jos hän voittaa sodan, hän lopettaa vainot ja tekee kristinuskosta suositun Roomassa. Hän väitti nähneensä näyn, ristin taivaalla, ja kuulleensa sanat: "Tässä merkissä olet voittava". Sotilaiden kilpiin pantiin muinainen egyptiläinen risti, joka kristityille symbolisoi Kristuksen ristiä ja pakanallisille roomalaisille, jotka palvoivat Baabelin uskonnon mukaisesti aurinkoa, se symbolisoi muinaista Egyptin auringonjumalan Ra'a:n merkkiä ANKH.
Konstantinus voitti ja hän teki kristinuskosta suositun ja lopetti vainot. Tästä alkoi valtionuskonnon ja katolisen kirkon historia. Pakanallisista roomalaisista tuli yhtäkkiä kristittyjä ilman kääntymystä ja todellista uskoa. Konstantinus itsekin, vaikka näennäisesti olikin olevinaan kristitty, palveli loppuun asti salaisesti auringonjumalaa, niin kuin suuri osa roomalaisista oli tottunut siihen Baabelin uskonnon pohjalta.

Jotta pakanalliset roomalaiset saataisiin helpommin omaksuminaan uusi kristinusko, teki Konstantinus kompromisseja, Hän sekoitti muinaisen Baabelin uskonnon ja raamatullisen uskon keskenään. Semiramis-Tammus-kultin tilalle tehtiin uusi äiti-lapsi-asetelma, neitsyt Maria-Jeesus-lapsi-kultti. Mariasta tehtiin taivaan kuningatar ja jumalatar, jota rukoiltiin ja palvottiin välittäjänä ihmisen ja Jumalan välillä Jeesuksen asemesta. Muuten Lutherkin sanoi Marian olevan taivaan kuningatar, vaan ei jumalatar. Toinen käsky: "Älä tee jumalankuvaa", poistettiin käytöstä, jotta voitaisiin palvoa Mariaa, pyhimysten kuvia ja ikoneita. Tilalle halkaistiin kymmenes käsky: "Älä himoitse", kahtia, jotta käskyjen määrä pysyisi samana. Raamatullisen lepopäivän, seitsemännen päivän eli sapatin, tilalle Konstantinus otti auringonpäivän eli sunnuntain, kun hän v. 321 jKr. julisti "kunnianarvoisen auringonpäivän" eli sunnuntain kaikkien kaupunkilaisten ja käsityöläisten lepopäiväksi. Tätä sunnuntailakia vahvistettiin vuosisata toisensa jälkeen kirkolliskokouksissa ja näin siitä vähitellen tuli lepopäivä Baabelin uskonnon pohjalta. Raamatun ja historian tietojen valossa tiedämme, että alkuseurakunta vietti pääsiäistä ja sitä seuraavaa happamattoman leivän juhlaa, yhdessä juutalaisten kanssa Nisankuun 14. päivä alkaen. Nikean kirkolliskokouksessa v. 325 jKr. Konstantinus muutti pääsiäisenvieton Rooman-kulttien mukaisesti vietettäväksi kevätpäivän tasausta seuraavan täydenkuun jälkeiseen sunnuntaihin. Siinä se on tänäkin päivänä.

Joulukuun 25. päivä oli Roomassa moninkertainen juhlapäivä Baabelin uskonnon pohjalta. Se oli talvipäivänseisauksen, auringonjumalan, Mithra-jumalan ja lopulta myös keisarin syntymäpäivä, riippumatta siitä, milloin keisari oli todellisuudessa syntynyt. Lisäksi Roomassa vietettiin joulukuussa kauheaa ja irstasta Saturnaalia-juhlaa, jossa uhrattiin saastainen sika epäjumalalle. Myös muinaiset germaanit ja skandinaavit juhlivat vuoden pimeimpänä aikana talvipäivänseisausta ja sadonkorjuun loppua. Freijalle, sateen ja auringonpaisteen, hedelmällisyyden ja kasvun jumalalle uhrattiin porsas. Konstantinus siirsi joulukuun 25. päivälle kristillisen sisällön ja teki muinaisesta Tammuksen syntymäjuhlasta muka Kristuksen syntymäjuhlan. Eräiden tietojen mukaan joulu virallistettiin v. 354 jKr. Mukaan tuli Tammukselle pystytetty puu, joulukuusen nimellä nykyään, sekä Saturnaalia-juhlan sikauhri eli joulukinkku. Joulukuusi tuli Suomeen Saksasta 1800-luvun alussa. Saksassa joulupuu juhlisti joulua jo 1500-luvulla. Tämä on meidän ns. kristillisen joulumme alku.

Baabelin kuningatar Semiramis määräsi myös, että tulisi viettää hänen poikansa Tammuksen syntymäjuhlaa, joka oli auringonjumala Nimrodin eli Baalin ruumiillistuma. Hän asetti joulukuun 25. päivän Tammuksen syntymäpäiväksi, koska Baabelin astrologit selittivät, että tuona päivänä eli talvipäivän seisauksena, aurinko oli kaikkein kauimmaisessa pisteessään kiertoradallaan. Astrologit selittivät, että 21. päivä joulukuuta auringonjumala Baal eli Nimrod kuoli ja sitten 24. päivä joulukuuta hän alkoi palata jälleen elämään ja 25. päivä joulukuuta oli hänen syntymäpäivänsä. Tammuksen syntymäjuhlasta tuli vuotuinen merkkipäivä, jolloin juhlittiin, juopoteltiin, irstailtiin ja uhrattiin lapsia Baalille. Elämän symbolista, ikivihreästä puusta, tehtiin tammuksen symboli ja sitä käytettiin keskitalvella Tammuksen syntymäjuhlan aikaan. Tammukselle pystytetty havupuu koristeltiin pyöreillä palloilla, jotka symbolisoivat aurinkoa. Raamattu kieltää epäjumalille koristeltujen puiden pystyttämisen (Jer. 10;1-4 ).

Baabelin tornista alkanut uskonto, äiti-lapsi-kultti, on levinnyt vuosisatojen kuluessa eri maihin ja eri kulttuureihin. Nimet ovat vaihtuneet, mutta äiti-lapsi asetelma, auringonpalvonta ja taivaankuningataroppi ovat pysyneet samana. Egyptissä kultti oli Isis-Horus ja auringonjumala Ra'a nimellä, Kreikassa Afrodite-Eros ja auringonjumala Helios eli Apollo nimellä, Persiassa Mithras-kultin nimellä, samoin kuin Roomassakin Mithras-kultissa Marsin ja Venuksen nimellä, Japanin shintoismissa Amateraso Omikami nimellä (huomaa nouseva aurinko Japanin lipussa), Intian hindulaisuudessa Vishnu-kultin nimellä, Meksikossa Tonafiuh-kultin nimellä, Foinikiassa Baal-Ashtarte-kultin nimellä.
Myös Israelin kansan Baabelin äiti-lapsi-kultti, auringonpalvonta ja taivaankuningattaren palvonta turmeli kuningas Aahabin päivinä. Aahab avioitui vastoin Herran käskyä pakanallisen siidonilaisen lisebelin kanssa, joka levitti kultin Israelin kansan keskuuteen Baalin ja Aseran palvonnan nimellä. Taivaan kuningattaren palvonnasta Raamattu kertoo Jeremian kirjan luvuissa 7 ja 44 (Jer. 7:18-20). Hesekielille näytettiin Jumalaa vihastuttanut Tammus-kultti ja auringonpalvonta Jerusalemin temppelissä (Hes.8:14-16). Näiden kauhistusten tähden Jumala rankaisi juutalaiskansaa myös pakkosiirtolaisuudella Baabeliin. Profeetta Elia, aikansa ennalleenasettaja, taisteli lisebeliä ja Baabelin Baal-kulttia vastaan, kuten 1.Kun. 16-19 luvut meille kertovat.

Kun raamatullinen kristinusko syntyi Jeesuksen ja apostolien aikana, oli se puhdas ja vapaa Baabelin uskonnosta, vaikka Paavali jo varoittikin luopumuksen ja laittomuuden voimien vaikuttavan hänen aikanaan (2.Tes. 2:1-12). Kolmen ensimmäisen vuosisadan aikana saatana vainosi ankarasti Rooman petovallan kautta uskovia ja marttyyrien veri virtasi, kun heitä syötettiin leijonille sirkusareenoille kansan hurratessa. Mutta saatana ei saanut kukistettua seurakuntaa ja elävää uskoa vainoilla, sillä on sanottu: "Marttyyrien veri on seurakunnan siemen". Siispä saatana muutti taktiikkaa turmellakseen raamatullisen uskon, joka oli apostolisella alkuseurakunnalla.

Tästä saatanan taktiikasta on ennustus jo Danielin kirjassa, joka kertoo Rooman pedon sarvesta, joka muuttaa ajat ja lain (Dan. 7:23-27). Raamatun selittäjät ovat verrattain yksimielisiä siitä, että Danielin kirjan neljäs peto on Rooma, jonka piiristä nousee pedon sarvi, joka muuttaa ajat ja lain. Tämä pedon sarvi tarkoittaa Rooman keisarinistuinta ja sitä seurannutta Paavin istuinta. Ensimmäinen Rooman keisari, joka käytti Paavin eli pyhän Isän nimitystä oli Leo I (440-461). Tämä Rooman pedon sarvi, joka on muuttanut ajat ja lain, on vallassa siihen asti, kunnes Jumalan tuomio tulee sarven ylitse ja Jumalan pyhän saavat valtakunnan hallintaansa. Tämä tuomio tapahtuu Messiaan palatessa tuhoamaan antikristilliset joukot ja perustamaan rauhanvaltakunnan, jossa Hän hallitsee tuhat vuotta ylösnousseiden pyhiensä kanssa, niin kuin Ilm. 19. luvun loppu ja 20. luku osoittavat. Vielä ei ole rauhanvaltakunta maan päällä eikä hallinta ylösnousseilla uskovilla, joten Rooman sarven petos on nytkin vallalla maailmassa ja pahin aika tulee olemaan viimeiset kolme ja puoli vuotta (aika, ajat ja puoli aikaa) ennen rauhanvaltakuntaa.

Katolisessa kirkossa, kun pappi siunaa leivän ja viinin, ne muuttuvat kirjaimellisesti Kristuksen ruumiiksi ja vereksi eikä niin kuin protestanttisessa maailmassa uskotaan Raamatun pohjalta, vertauskuvallisesti Hänen kuolemansa muistoksi (1.Kor. 11:23-29). Jokaisessa katolisen kirkon messussa Kristus laskeutuu alas taivaasta uudelleen uhrina pappien siunauksen kautta. Ensimmäisen kerran on sanottu tällaista messua vietetyn vuonna 394 jKr. joulukuun 24. ja 25. päivän välisenä yönä, siis messua Kristukselle, englanniksi Mass of Christ. Tästä tulee englanninkielinen joulua tarkoittava nimitys Christmas.

Muinaiseen Baabelin uskontoon ja auringonpalvontaan kuului myös aurinkovaunut. Kun kuningas Joosia aikoinaan puhdisti uskoa Baabelin pakanuudesta, hän myös löi murskaksi auringonvaunut (2.Kun. 23.11). Aurinkokultti levisi myös Pohjolaan. Siitä on todisteena arkeologisissa kaivauksissa eräästä suosta Tanskassa löydetyt auringonvaunut. Auringonvaunujen pyörä symbolisoi aurinkoa ja sitä kutsuttiin muinaisissa pohjoismaiden germaanisissa kielissä, niin kuin nykyäänkin, nimellä HJUL. Tästä on tullut sana JUL eli JOULU. Kun siis vietämme joulua, me juhlimme aurinkovaunujen pyörää.

http://www.israel-apu.org/


------------------------



Lähdetieto: 62nd Congress, 3rd Session, of the United States Congressional Record (House Calendar No. 397, Report No. 1523, 15 February, 1913, pp. 3215-3216).


JESUIITTAVALA
Käännös Petri Paavola

Jesuiittajohtaja sanoo kokelaalle näin: "Poikani, tähän saakka sinua on opetettu teeskentelemään: Rooman katolisten keskuudessa ole Rooman katolinen ja ole vakooja omien veljiesi joukossa. Älä usko ketään ihmistä, älä luota kehenkään. Ole reformoitu reformoitujen keskuudessa, hugenotti hugenottien keskuudessa, kalvinisti kalvinistien keskuudessa, protestantti protestanttien keskuudessa. Saavuta heidän luottamuksensa, yritä päästä saarnaamaan heidän saarnapönttöihinsä ja irtisanoudu kaikella kiihkeydellä omasta pyhästä uskonnostasi ja paavista. Alennu jopa niin alas, että tulet juutalaiseksi juutalaisten keskuudessa, jotta voit paavin uskollisena sotilaana kerätä kaiken tiedon järjestösi eduksi. Sinut on opetettu istuttamaan kateuden ja vihan siemeniä salakavalasti yhteisöjen, maakuntien ja valtioiden välille, jotka elivät rauhassa. Sinut on opetettu yllyttämään niitä veritekoihin, kietomaan heidät sotaan toisiaan vastaan ja luomaan vallankumouksia ja sisällissotia maissa, jotka ovat itsenäisiä ja vauraita, kehittämään taiteita ja tiedettä, nauttimaan rauhan siunauksista, tukemaan jompaakumpaa osapuolta ja toimimaan salaisesti jesuiittaveljiesi kanssa, jotka voivat vaikuttaa vastapuolella. Vastustamaan avoimesti sitä, mihin sinut voidaan yhdistää, vain siksi että kirkko hyötyisi lopulta siitä, rauhansopimuksissa solmituin ehdoin, sillä tarkoitus pyhittää keinot. Sinulle on opetettu velvollisuutesi vakoojana, kokoamaan kaikki tilastot, faktat ja tieto kaikista lähteistä, jotta pääset kaikenlaisten protestanttien ja harhaoppisten suosioon, samoin kuin kauppiaiden, pankkiirien, lakimiesten- kouluissa ja yliopistoissa, parlamenteissa, lakia säätävissä elimissä ja oikeusviranomaisten joukossa ja valtioiden hallituksissa. Ole kaikkea kaikille ihmisille paavin tähden, jonka palvelijoita me olemme kuolemaan saakka. Tähän asti olet vastaanottanut kaikki ohjeesi noviisina, aloittelijana ja palvellut konfessorina ja pappina, mutta sinua ei ole vielä varustettu kaikella, mikä on välttämätöntä toimimaan komentajana Loyolan armeijassa paavin palveluksessa. Sinun tulee palvella työkaluna ja pyövelinä sopivan ajan, kuten esimiehesi ohjaavat sinua. Täällä voi käskeä ja määrätä vain se, joka on vihkinyt työnsä harhaoppisten verellä, sillä "yksikään ei voi pelastua ilman verenvuodatusta". Sen vuoksi varusta itsesi työhösi ja varmista pelastuksesi. Lisäksi sinun tulee toistaa perässäni aikaisempi valasi ja kuuliaisuutesi järjestöllesi ja paaville:"

Kokelas lausuu valan: "Kaikkivaltiaan Jumalan läsnä ollessa, siunatun neitsyt Marian, siunatun pyhän Johannes Kastajan, pyhien apostolien, pyhän Pietarin ja pyhän Paavalin ja kaikkien pyhien, pyhitettyjen taivaan joukkojen, ja sinun, hengellisen Isäni, Ignatius Loyolan perustaman Jeesuksen seuran ylemmän kenraalin, paavillisen Paavali kolmannen jatkuvassa läsnäolossa, kautta neitsyen kohdun ja Jeesuksen Kristuksen hallitsijasauvan äärellä, julistan ja vannon, että Hänen pyhyytensä paavi on Kristuksen viransijainen (sijaishallitsija), joka on todellinen ja ainoa katolisen ja universaalisen kirkon pää kaikkialla maailmassa- Pelastajani Jeesus Kristus on antanut sitomisen ja päästämisen avaimet Hänen Pyhyydelleen paaville, jolla on valta panna viralta harhaoppiset kuninkaat, ruhtinaat, valtiot ja hallitukset, ja ne voidaan varmasti hävittää. Siksi viimeiseen saakka puolustan kaikin voimin tätä oppia ja Hänen Pyhyytensä oikeuksia ja perinteitä kaikkia vallananastajia ja harhaoppisia vastaan tai mitä tahansa protestanttien auktoriteetteja, erityisesti Saksan luterilaista kirkkoa, Hollannin, Tanskan, Ruotsin, Norjan, Englannin ja Skotlannin kirkkoja ja niiden haarautumia, jotka on perustettu Irlannissa sekä Amerikan mantereella ja muualla, ja kaikkia niiden kannattajia, koska he saattavat olla vallananastajia tai harhaoppisia, jotka vastustavat Rooman pyhää äitikirkkoa. Irtisanoudun ja kiellän kaiken uskollisuuteni ketä tahansa harhaoppista kuningasta, ruhtinasta tai valtiota kohtaan, joka on protestanttinen tai liberaali, kiellän uskollisuuden heidän lakejansa, tuomareitansa ja virkamiehiään kohtaan. Lisäksi julistan Englannin ja Skotlannin kirkot, kalvinistit, hugenotit ja muut protestantit tai vapaamuurarit kirotuiksi. Lisäksi julistan, että autan ja informoin jokaista Hänen Pyhyytensä edustajaa missä ikinä olenkin, Sveitsissä, Saksassa, Hollannissa, Irlannissa tai Amerikassa, tai mihin tahansa valtakuntaan tai alueelle menen. Pyrin viimeiseen saakka hävittämään harhaoppiset protestantti- ja vapaamuurariopit perin pohjin ja tuhoamaan kaiken heidän voimansa. Lisäksi lupaan ja julistan levittää harhaoppisiin uskontoihin mielenkiintoa äitikirkkoa kohtaan: pidän kaikki tietooni tulleet kirkon edustajien neuvottelut salassa ja yksityisenä. En paljasta mitään suoraan enkä epäsuorasti, puhein, kirjoituksin enkä missään muissakaan olosuhteissa. Panen toimeen kaiken mitä tulee ehdottaa, mikä on annettu tehtäväksi tai mikä on paljastettu minulle hengellisen Isäni tai tämän pyhän järjestön kautta. Lisäksi lupaan ja julistan, ettei minulla ole omaa mielipidettä eikä tahtoa, eikä minulla ole mitään ehtoja, vaan kuten kuollut ruumis, epäröimättä tottelen kaikkia käskyjä, joita esimieheni antavat paavin ja Jeesuksen Kristuksen armeijassa. Olen valmis menemään mihin tahansa maailmassa mihin minut lähetetään: pohjoisen jääkylmille alueille, Intian viidakoihin, Euroopan sivilisaation keskukseen tai Amerikan villien ja barbaarien keskelle nurisematta ja valittamatta, alistun kaikkeen mitä ikinä minulle minulle ilmoitetaankin. Lisäksi lupaan ja julistan, että tilaisuuden tullen käyn säälimätöntä sotaa kaikkia harhaoppisia,, protestantteja ja vapaamuurareita, hävittää heidät maan päältä perin pohjin, en armahda heitä iän, sukupuolen tai olosuhteiden perusteella. Hirtän nämä häpeälliset harhaoppiset, poltan, tuhoan, keitän, nyljen, kuristan ja poltan heidät elävältä. Tuhoan heidän inhottavan sukunsa repimällä vatsat ja naisten kohdut irti ja murskaamalla heidän lapsensa päät seinään. Jos tätä ei voi tehdä avoimesti, käytän salaa myrkkypikaria, kuristusvaijeria, tikaria tai lyijyluotia enkä piittaa heidän kunniastaan, tittelistään, ihmisarvosta tai määräysvallastaan, mikä heidän asemansa elämässä onkaan. Teen tämän joko julkisesti tai yksityisesti, jos paavin edustaja tai pyhän isän Jeesuksen seuran veljeskunnan johtaja minua niin ohjaa. Vahvistan tämän omistamalla elämäni, sieluni ja ruumiini asiallemme. Saamallani tikarilla kirjoitan nimeni verelläni todistukseksi. Jos todistan väärin tai epäröin, veljeni ja paavin armeijan sotilaat katkokoon käteni ja jalkani sekä viiltäköön kurkkuni korvasta korvaan, avatkoon vatsani ja polttakoon rikillä ja langettakoon minulle rangaistuksen ja demonit kiduttakoon sieluani ikuisesti iankaikkisessa helvetissä. Äänestän aina protestanttisen ja varsinkin vapaamuurarin sijaan Kolumbuksen ritaria ja eroan puolueestani, jotta voin tehdä niin jos on valittava kahden katolisen välillä, äänestän sitä, joka tukee äitikirkkoa paremmin. En ole tekemisissä protestanttisen kanssa enkä palkkaa häntä, jos voi olla tekemisissä katolisen kanssa tai palkata hänet. Sijoitan katolisia tyttöjä protestanttisiin perheisiin, jotta tytöt voivat joka viikko raportoida harhaoppisten ytimestä. Hankin itselleni aseita ja ammuksia, jotta olen valmis jos minut komennetaan puolustamaan kirkkoa joko yksin tai paavin armeijassa. Kaiken tämän _____ vannon siunatun kolminaisuuden sekä sakramentin kautta, jonka vastaanotan pitääkseni valani. Tämän todistukseksi otan kaikkein pyhimmän ja siunatuimman eukaristian sakramentin ja todistan saman nimelläni, joka on kirjoitettu verelläni tämän pyhän sakramentin edessä."

Jesuiitta johtaja: "Nouse ylös. Opastan sinua katekismuksessa, jotta voit ilmaista itsesi jokaiselle Jeesuksen seuran jäsenelle, jolla on sama arvo kuin sinulla. Ensiksi, sinä ja toinen jesuiittaveli teette keskenänne tavallisen ristinmerkin, jonka jokainen tavallinen Rooman katolinen tekee. Sitten toinen teistä asettaa ranteensa ristikkäin, kämmenenselät avonaisina, ja toinen vastaa laittamalla jalat ristiin toisen jalan toisen päälle. Toisen jesuiitan oikean etusormen päät osoittavat vasemmalle ja vasemman etusormen päät oikealle. Toisen jesuiitan oikea käsi tekee ympyrän pään ympäri koskettaen päätä. Toisen jesuiitan vasemman käden etusormet koskettavat kehoa sydämen alapuolelta. Oikea käsi siirtyy kurkun yli. Sitten toinen jesuiitta koskettaa tikarilla toista jesuiittaa vatsaan. Toinen sanoo "Iustum", ja toinen vastaa "Necar", sitten toinen sanoo "Reges", ja toinen vastaa "Impious". Toinen ottaa esille pienen paperinpalasen, joka on kääritty erityisellä tavalla. Toinen leikkaa paperinpalasen pitkittäin ja avaa sen. Jeesuksen nimi löytyy siitä kirjoitettuna kolme kertaa ristin päältä ja sivuilta. Kysy häneltä seuraavat kysymykset, hänen tulee antaa alla mainitut vastaukset:

Mistä sinä tulet? Vastaus: Pyhästä uskosta.

Ketä palvelet? Vastaus: Pyhää Rooman isää, paavia ja Rooman universaalista katolista kirkkoa kaikkialla maailmassa.

Kuka on komentajasi? Vastaus: Pyhän Ignatius Loyolan seuraaja, joka oli Jeesuksen seuran tai Jeesuksen Kristuksen sotilaiden perustaja.

Kuka vastaanotti sinut? Vastaus: Kunnianarvoisa valkohiuksinen mies.

Miten? Vastaus: Polvistuin paljastetun tikarin kanssa ristin ääreen, paavin ja pyhitetyn järjestön lippujen alapuolelle.

Vannoitko valan? Vastaus: Vannoin. Tuhoan harhaoppiset, heidän hallituksensa ja hallitsijansa enkä armahda ketään iän, sukupuolen tai olosuhteiden perusteella. Olen kuin kuollut ruumis ilman omaa mielipidettä tai tahtoa. Tottelen esimiehiäni kaikessa enkä epäröi tai nurise.

Teetkö sen? Vastaus: Teen.

Kuinka matkustat? Vastaus: Kalastaja Pietarin purressa.

Minne matkustat? Vastaus: Maailman neljään kolkkaan.

Miksi? Vastaus: Tottelen kenraaliani ja esimiehiäni, jotta täyttäisin paavin tahdon ja toteuttaisin uskollisesti valani ehdot.

Menkää kaikkeen maailmaan ja ottakaa kaikki maat haltuun paavin nimessä. Se, joka ei hyväksy paavia Jeesuksen sijaisena ja hänen sijaishallintoaan maan päällä, tulee kirota ja tuhota lopullisesti."



12 kommenttia:

  1. Mitä mielestänne Sana oikeastaan sanoo...? Julistakaa evankeliumia ja parantakaa sairaat... Kasteelle ei pääse ennenkuin on synnitönkö...? Pitäisi kyllä päästä kasteelle uudestisyntyneen toimesta kun pisto sydämmeen tulee, parannuksen tekoon, että saisi voiman korkeudestakin, Pyhän Hengen ja armolahjan... <3 Kaikki em. on Sananmukaistakin yhteen "syssyyn"... Ei tarvitse parannuksen hetkestä lähteä pois fariseuksen käskystä "tietyksi" ajaksi syntejään mietiskelemään ja puhdistautumaan "kelvolliseksi" jollain ihmeen tavalla... (Minulle tämä väkivalta tehtiin n. 28v sitten Porissa. En kelvannut siis protestanttiseen lahkoon.) Missähän kaikkialla Suomessa upotus kastetaan Sanan mukaisesti tavallisia parannusta kaipaavia ihmisiä, synnittömiä kun ei ole olemassakaan Telluksella kuin Jeshua, ja ilman "liittymis" pakkoa?

    VastaaPoista
  2. (Lainattu) Jos sana sanoo :

    Joh. 5:24

    Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.

    Kuka sanoo meille ettemme ole kelvollisia kasteelle??

    Raamatussa ei missään kohdin mainita että pitäisi joku synti pitää laittaa pois ennen kuin tulet kasteelle....Siellä sanotaan :

    Mark. 16:16

    Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

    Ap. t. 8:36
    Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: "Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?"

    Ap. t. 10:47
    "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"

    Ne jotka tämän kieltävät....

    Matt. 23:13
    Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.

    Matt. 23:15
    Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!

    Matt. 23:25
    Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä!

    VastaaPoista
  3. Jopa 50-70 miljoonaa paavin valta tapattanut...! Ja nykyäänkin telluksella n. 200.000 murhataan joka vuosi, Uskonsa takia Jeshuaan Kristukseen Nasaretilaiseen... https://www.youtube.com/watch?v=E92Wko58DJc&feature=youtu.be

    VastaaPoista
  4. http://ollihakala.blogspot.fi/2014/08/isisislamkoraani-etc.html
    isis on aitoa islamia... On olemassa vain aktiivista ja passiivista islamia, ajatteles jos kaikki muslmit yksiskertaisesti kuoleman uhalla aktivoidaan... Esim. Suomenkin yli 50.000 muslimia... Silloin kafiirin olot ovat leikistä kaukana!
    http://ollihakala.blogspot.fi/2014/08/isisislamkoraani-etc.html

    VastaaPoista
  5. Globaalissa eliitissä, okkultistisissä loosheissaan illuminaateissa ordo chaos halutaan kaikin (islam invaasionkin agendoin) keinoin---> nwo

    VastaaPoista
  6. Toki hädässä olevia ihmisiä saa ja pitää auttaa, siten kun on mahdollista, ei yli sen/varojen. Mutta islamia ei saa päästää Suomeen yhtään, se on kuin Suomen lintukoto tekisi itsemurhaa, niin vaaralista on kuuepäjumalanaan palvovat Suomelle! Ja kafiirilla eli vääräuskoisella on aktiivisessa islamissa karmea kohtalo, pääosin. Tutkittu facta vaikka jaakko hämeen-anttila tai joku muu imaami tai mullahi valehtelisi mitä vain. (taqiahiaa ja kitmannia)

    VastaaPoista
  7. Muslimeille: http://www.irr-tv.fi/tyoalueet/arabityo

    VastaaPoista
  8. Joulu ja Marian ilmestyspäivä
    http://www.arvioikaa.com/2B11.html

    VastaaPoista
  9. Johannes kastajan syntymäjuhla
    http://www.arvioikaa.com/2B13.html

    VastaaPoista
  10. Lisäystä 22. marraskuuta 2014 klo 8.57 kohtaan: Parannuksen teosta, kilvoittelusta Pyhän Hengen auttamana...

    (3:21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta)

    1.Pietarin kirje:
    3:1 Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin,
    3:2 kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina ja pelossa.
    3:3 Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista,
    3:4 vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis.
    3:5 Sillä näin myös muinoin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan, kaunistivat itsensä ja olivat miehillensä alamaiset;
    3:6 niin oli Saara kuuliainen Aabrahamille, kutsuen häntä herraksi; ja hänen lapsikseen te olette tulleet, kun teette sitä, mikä hyvää on, ettekä anna minkään itseänne peljättää.
    3:7 Samoin te, miehet, eläkää taidollisesti kukin vaimonne kanssa, niinkuin heikomman astian kanssa, ja osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon perillisiä niinkuin tekin; etteivät teidän rukouksenne estyisi.
    3:8 Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, helläsydämisiä, veljiä kohtaan rakkaita, armahtavaisia, nöyriä.
    3:9 Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte.
    3:10 Sillä: "joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta,
    3:11 kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen.
    3:12 Sillä Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiansa, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan."
    3:13 Ja kuka on, joka voi teitä vahingoittaa, jos teillä on kiivaus hyvään?
    3:14 Vaan vaikka saisittekin kärsiä vanhurskauden tähden, olette kuitenkin autuaita. "Mutta älkää antako heidän pelkonsa peljättää itseänne, älkääkä hämmästykö",
    3:15 vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla,
    3:16 pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat.
    3:17 Sillä parempi on hyvää tehden kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin pahaa tehden.
    3:18 Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,
    3:19 jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,
    3:20 jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
    3:21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,
    3:22 hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut.

    VastaaPoista
  11. http://libanoninlumi.vuodatus.net/lue/2013/10/mita-jokaisen-tulee-tietaa-joulusta

    VastaaPoista
  12. No, no, lie, lie... Finland people, i tell now. This is big lie. Moon false god is not same as Abraham, Isak and Jakob God (Jeshua Christ Nasareth). Pope is big liar and "free pride mason 33 degrees mason lucifer bankers" global, secret, ordo chaos and nwo number one, two face, jah-bul-on misleading.
    https://biblicalnewstoday.wordpress.com/2016/01/18/pope-francis-says-islam-has-same-god-as-judaism-and-christianity/

    So, it is true Jews and true Christians, and they have been for the last 2000 years mocked, persecuted and killed ...

    But it is also only nominally Jews and Christians, and their name is done much evil to this day. It is Satan's synagogues, 33-degree mason and many other similar occult "branches", as well as Global agendas. (eg. 21 / Invasion)

    It is also obviously the papacy fraud (including a sword broadcasts etc.), the moon idol creation (allah) Islam 600's, as well as many, many others in the world (history also testifies to everything) resulting from pagan idol worship of the religion of their concoctions, and then in addition to liberal humanism already badly leavening Lutheranism and Protestantism still on top ...
    http://ollihakala.blogspot.fi/2014/11/katolilainen-kirkko-luonut-islamin-ja.html

    So it is only one God ... "I am" that is, Abraham, Isaac, and Jacob, the God who is the God of Jacob, indeed, the offspring of historical fencing (12 tribes of Israel), and genuine Christians.

    In other words, we have a more or less correct info about Finland as a nation that the only way of salvation from sin and the human innate original sin of Adam the state of the home of heaven, rather than hell is Yeshua (Jesus) Christ of Nazareth and through the New Testament gospel message EVENT rebirth in the Holy Spirit Eg. https://www.biblegateway.com/passage/?search=John%201&version=ESV

    (Google translation)

    -Satakunnan Olli- Pori
    Deus Protector Noster
    http://ollihakala.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.