Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 16. huhtikuuta 2013

RIIKKA MANNERKO pelastaa yli 150.000 Suomalaista työ- ja koulukiusattua!?

 

Manner: Kiusaajien lähdettävä

15.04. 09:45
Europarlamentaarikko, keskustan varapuheenjohtaja Riikka Manner (kesk.) vaatii päiväkoteihin, kouluihin ja työpaikoille ehdotonta kiusaamiskieltoa, nollatoleranssia.
Hän kirjoittaa Suomenmaan Verkkoapilan maanantaikolumnissa, että kiusaaminen on rikos, tapahtuipa se millä muotoa tahansa.
– Se tulisi tekona kriminalisoida ja saattaa tekijät todelliseen vastuuseen.
Hän katsoo, että kiusaamisen kitkeminen on meidän jokaisen tehtävä.
Mannerin mielestä kiusatun ei tulisi enää olla se, joka joutuu vaihtamaan henkisen väkivallan vuoksi koulua tai asuinympäristöä.
– Kiusaajan ja kiusaajien tulisi olla niitä, jotka lähtevät, hän hahmottelee.
Opettajille Manner antaisi jatkossakin valtuudet puuttua kiusaamiseen järeinkin keinoin ilman, että heidän täytyy pelätä itse rangaistuksia.
– Toisaalta meillä kaikilla on myös suuri vastuu siitä, miten yhteiskuntana suhtaudumme kiusaamiseen. Jos arjessaan törmää kiusaamiseen, pitäisi olla kunnia-asia puuttua siihen.
– Se voi olla Sinulle pieni asia, mutta kiusatulle elämää suurempi pelastus, hän kirjoittaa.
Manner pitää selvänä, että lähes aina myös kiusaajalla on omassa elämässään vaikeaa.
– Silti en koe minkäänlaista myötätuntoa ihmisiä kohtaan, jotka tietoisesti viiltävät haavoja koulu- tai työkaverin sisimpään.
Kiusaamista on Mannerin mukaan eritasoista.
– Raadollisimmillaan siihen voi sekoittua niin fyysistä kuin henkistä väkivaltaa.
– Usein kiusaaminen voi olla myös piilokiusaamista, kun joku suljetaan ryhmän ulkopuolelle. Nämä kaikki satuttavat syrjinnän kohteeksi joutunutta lasta tai aikuista yhtä syvältä.
Jotkut selviävät Mannerin arvion mukaan rankoistakin koettelemuksista voittajina ja entistä vahvempina.
– Mutta liian usein henkinen väkivalta jättää lapseen ja nuoreen ikuiset arvet. Hinta, jonka kiusattu maksaa niin kiusaamisesta kuin kaikkien muiden ympäröivien ihmisten vaikenemisesta, on elämänmittainen, hän sanoo.
Mannerin mielestä kotien, päiväkotien ja koulujen ehdottomana päämääränä pitää olla, että lapsi oppii jo pienestä pitäen kunnioittamaan toista ihmistä ja arvostamaan erilaisuutta.
– Lapsi tarvitsee rakkautta, mutta myös tiukkoja rajoja ja tarvittaessa rangaistuksia.
– Näitä rangaistuksia tulee voida antaa myös kouluissa ja päiväkodeissa, hän kirjoittaa.
Pentti Manninen
Suomenmaa
Riikka Mannerin kolumni 

Kommenttia:

LOISTAVAA RIIKKA MANNER, ISO HALI!

Riikka Manner on nyt niin hyvällä asialla, että... Kertakaikkiaan; Riikka on nyt asian ytimessä, ensimmäisestä 6kk palkaton ja toisesta jo potkut! Muu ei auta! Tarkoin on seurattava myös, ettei kiusaajan "kawerit/käskyläiset etc.", tai poliittiset- ja okkultistiset hyvävelijärjestelmä towerit pääse missään vaiheessa syyllistämään työyhteisössä viatonta uhria hänen selkänsä takana!

http://ollihakala.blogspot.fi/2013/04/opettajien-oaj-ordo-chaos-saako-kaikki.html

Olli Hakala Pori
Deus Protector Noster
16.04.2013
-Kelan aikuisten työuupumuskuntoutus-
Ikaalinen / 5 päivän jaksolla

----------------------

WinNova taistoa yli 5 vuotta! 24.05.2012

No niin Riikka, varoitus tuli tänään ja uhkaus potkuista, jos en... Olen hyvin, hyvin pettynyt Rauman Helluntaiseurakunnan johtajan, eli WinNovan TJ Lasse Shultzin käsitykseen oikeudenmukaisuuden toteuttamisesta...myöhemmin lisää...

Ps. Kaiken tämän takana on eliitin//kiusaajien haluavan syyttömän uhrin, osa kuulonsakin menettäneen syyllistämiseen kaikkeen syylliseksi... Näin se menee... Myös kaikilla yli 150.000 Suomalaisella koulu- ja työpaikkakiusatuilla!

Nyt mietin hetken mitä teen...

---------------------------------


Ps. Tule sinäkin mukaan parantamaan Poria, Satakuntaa ja koko Suomea!
Liity jäseneksi, vaikuta, kirjoita ja paljasta; ETVK!

-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.