Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 23. helmikuuta 2013

Suomen tyhmä esivalta vapaamuurareineen haluaa säteily kuolemaa...








Saatanallista, laitonta ydinpommi materiaali kauppaa Suomessakin "mustan pörssin" kulisseissa. Suomen Talvivaara ym. mm. euroopan ainoaksi uraanin tuottajaksi/maaksi? Suomi vielä ydinjätteen kaatopaikaksikin?! (Posivan 50 vuodessa hajoavat kupari "pötköt"!) Voi esivaltamme hulluutta ja siellä pesivät ylimmät "rappari" asteet noituuden riitteineen/valoineen ja oksettavimpana "valaistuneet" illuminaatit! Ja kansalle kerrotaan liirum, laarum valheita asioista, valhe totuudeksi pukien. (Kuten Tanakhissa ja UT:ssa on edeltä tiedettykin/kerrottu.)

Ytimien halkomisella tuotettu sähkö on jo reilusti energia negatiivistä ja ytimien halkomoita tarvitaan yksin ja ainoastaan plutoniumin tuottamiseen, koska ydinohjusten kärjet ovat uusittava 4-5 vuoden välein kunnolla toimiakseen.

23.02.2013 Olli Hakala Pori
Deus Protector Noster

-----------

AURINKOenergian hurja buumi.


Arto Lauri

  TM. 03.2013:"Maailman aurinkokennoteho on vuodesta 1975 lähtien kaksinkertaistunut 2,5vuoden välein. Materiaalitutkija David J. Norris Zurichin teknisestä korkeakoulusta ja hänen kollegansa Eray S. Aydil Minnesotan yliopistosta pohtivat Science-lehdessä päteekö Mooren laki aurinkoenergiaan. Maailman sähkön teho on vajaat 3 000 000MW. Aurinkokennojen nyt asennettu teho on noin 65 000MW (2,2%). 

Tehon kaksinkertaistuminen jokaisella aikavälillä tarkoittaa geometristä sarjaa 1, 2, 4, 8, 16. Kahden ja puolen vuoden päästä teho on kaksinkertainen, kymmenen vuoden päästä 16- kertainen (35%)! Kahdenkymmenen viiden vuoden kuluttua aurinkosähköteho olisi noin tuhatkertainen 65 000 000MW. Vaikka aurinkokennot toimisivat vain 20% ajasta, keskiteho olisi edelleen valtava 13 000 000MW. Ihmiskunta saisi kaiken sähkönsä Auringosta."

* Hulppea näkemys todella. Suomessa suunitellaan 60v reaktori-iän mitalla ydinhankkeita. Kun samalla tarkoin tiedetään, että vajaassa p u o l e s s a tuossa ajassa 25 vuodessa kaikkein puhtain, rajoittamattomin ja halvin energia syrjäyttää ydinvoimatuotannot kautta maapallon!. . .

Itse aaiassa kun tuuli-, aalto-, BIO-, geoterminen energia leviävät rinnalla ei t u o n kaavan mukaan mene tästä edes 20 vuotta. Kun kestävän kehityksen aito EKO- uudisenergiat pyörittävät ilmaisella, täysin puhtaalla, ongelmattomalla polttoainetarjonnallaan koko maailmaa. Mitään järkeä EI todellakaan Suomella ole hirttäytyä menneisyyden ydinmokiin, saati uraanikaivostoimintoihin.

1 kommentti:

  1. Kommentti samana päivänä: Arto Lauri

    Olli niinpä yritetään! On ensiarvoisen tärkeää, että kuoltuamme joudumme me k a i k k i ISON TUOMARIN ETEEN! Silloin onkin kysymykset vallan toiset kuin täällä maan päällä. Jossa korruptio, poliisilahjonnat ja ydinjohtajien karmat ratkaisee. vielä me k a i k k i kohtaamme tilanteessa jossa kysytään se kaikkein tärkein elämästämme: " Kun silmitön raivoisa PAHA pyysi S I N U A mukaansa hävityksenkauhistukseen. mitä SINÄ HÄNELLE VASTASIT JA TEIT?". . .Se mikä on minun, no meidän kaikkien päätettävissä tässä ja nyt. On sanoa 666 pahuuden edessä EI!. . Tulen henkilökohtaisesti tekemään kaikkeni, ettei y k s i k ä ä n pääse puolustautumaan, etteikö MUKA TIETÄNYT MILLE PAHUUDELLE SYDÄMENSÄ MYY! Ei yksikään ydinjohtaja, korruptiopoliisi, ei y k s i k ä ä n ydinmyönteisyyteen taipuva perusJUNTTI!. . . Tulen kasaamaan loppuelämäni n o i l l e tiedon hiilikekäleitä päänsä päälle. Etteivät v o i väittää etteivät tiedä pahuutensa määrättömyyksiä!. . .

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.